Kymmeniä virolaisia Haltikin työmaalle
Haltikin rakennustyömaalle Rovaniemen Ojanperälle odotetaan kymmeniä virolaisia työmiehiä.
Kuva: YLE / Sauli Antikainen
Rovaniemen Hallinnon tietotekniikkakeskuksen eli Haltikin rakennustyömaalle tulee kymmeniä työmiehiä Virosta. Haltikin betonirungon rakentava Skanska Rakentamispalvelut tuo suurimman osan 40 työntekijästään Virosta, kun samaan aikaan Lapissa on työttömänä 1 071 rakennustyömiestä.
Työntekijäjärjestö Rakennusliitto pelkää nyt, että Lapin muutkin suuret hankkeet valuvat paikallisen työvoiman ulottumattomiin. Tällainen on esimerkiksi Inarin Saamelaiskulttuurikeskus, joka on Haltikin tapaan valtion Senaattikiinteistöjen tilaama.
- Skanska on mukana Rovaniemelle kaavaillussa Valionrannan hotellissa, Rakennusliiton Lapin aluetoimitsija Jarmo Alatarvas huomauttaa.
Rakennusliittoa kummastuttaa se, että virolaisia tulee rakennustyömaalle kokonainen ryhmä. Alatarvas muistuttaa, että Hallinnon tietotekniikkakeskus on osa valtion alueellistamisohjelmaa, jonka tavoitteena on luoda Rovaniemelle uusia työpaikkoja.
- Nyt tilannetta käytetään näin härskisti hyväksi. On meillä ollut virolaisia rakentajia vuosikausia, mutta ei sillä lailla kuin nyt suunnitellaan.
- Onko tämä moraalisesti oikein. Kohdetta on kuitenkin pitkään odotettu alueelle, Alatarvas pohtii.
Skanska: Lapissa ei riittävästi osaajia
Skanskan toimitusjohtaja Juha Hetemäki vetoaa Haltikin tapauksessa tiukkaan, neljän ja puolen kuukauden rakennusaikatauluun. Lapista ei hänen mukaansa löydetty riittävästi urakkaan sopivaa työvoimaa.
- Siinä on erittäin tiukka toteutusaikataulu. Varmistaaksemme, että pystymme toteuttamaan työn, selvitimme etukäteen, mistä löydämme henkilökunnan toteuttamaan hankkeen.
- Kävimme asioita läpi sekä paikallisten rakennusmiesten että Skanskan Viron yrityksen kanssa. Osoittautui, että edullisin ja aikataulullisesti varmin ratkaisu on sitoutua virolaiseen Skanska EMV:hen.
Hetemäki kiistää, että reilun kolmenkymmenen virolaisrakentajan tuominen Rovaniemelle olisi ollut kiinni työvoimakustannuksista, vaan kyse on hyvästä rakennusjäljestä.
Hänen mukaansa ryhmää voidaan täydentää vielä suomalaisilla rakennusmiehillä.
Haltikin työmaalle tulevat rakennusmiehet ovat Skanskan virolaisen yhtiön työntekijöitä. Kyse ei siis ole vuokratyövoimasta, jota saa työehtosopimuksen mukaan käyttää vain ruuhkahuippuina.
- Virolaiset osaavat Skanskan työtavat jo valmiiksi, sanoo Pohjois-Suomen aluejohtaja Sakari Jämsä.
Jämsän mukaan Skanska on lomauttanut tai irtisanonut kaksi henkilöä Lapissa.
Rakennusliitto: Useita lappilaisia ilmoittautui Skanskalle
Rakennusliiton toimitsija Alatarvas kuitenkin kertoo, että useita pohjoissuomalaisia rakennusmiehiä on ollut yhteydessä Skanskan Pohjois-Suomen aluetoimistoon. Pelkästään Rovaniemellä on hänen mukaansa 392 työtöntä rakennusmiestä.
Skanska on jo aloittanut Haltikin työmaansa valmistelun. Alatarvaan mukaan Haltikin rakennuskustannukset ovat yhteensä useita kymmeniä miljoonia euroja.
Jarmo Alatarvas sanoo, että paikalliset rakennusmiehet ovat olleet turhautuneita tilanteesta.
- Kyllä sieltä semmoisia kommentteja on tullut, että pannaan boikottiin koko homma. Yksi minulle tullut ehdotus oli, että voitaisiko tästä tehdä samanlainen asia kuin Valion maidon käytöstä.
YLE Lappi / Hanna Holopainen