Milla Magiasta tuli Halla-Hanna
Kuva Pohjolan Sanomat lehdestä.
Kuva: YLE / Essi Timonen
Pohjoisen sanomalehdet Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat muuttivat lukijakilpailunsa noitien nimet. Alkuviikosta Aku Ankka -lehti harmistui, kun Disneyn tunnettu sarjakuvahahmo Milla Magian nimi esiintyi kilpailussa.
Aku Ankan tomitusihteeri Elina Topparin mukaan olisi ollut suotavaa, että hahmon nimen käyttöön olisi pyydetty lupa. Aku Ankka harmitteli myös, sitä että Milla Magia oli aivan erilainen kuin alkuperäinen hahmo.
Lehtien kilpailussa Milla Magia on nyt saanut nimen Halla-Hanna. Kilpailussa esiintyi kolme muutakin tunnetua noitaa ja heidätkin on nimetty uudestaan. Noita Nokinenästä tuli Merlin Myrtti, Känkkä Ränkästä Maaginen Malla ja Elli Etikasta Taika-Tarja.
Noita Nokinenä on peräisin Toini Vuoriston Yleisradiolle kirjoittamasta lasten kuunnelmasta. Elli Etikka puolestaan suositusta lasten animaatiosta Tohtori Sykerö. Elli Etikan nimeen oikeudet ovat Yleisradiolla. Känkkä Ränkkä -noidan luoja on kirjailija Maija Lindgren.
Lukijakilpailun suunnittelussa mukana ollut Kainuun Sanomien kehityspäällikkö Osmo Korhonen pahoittelee tapahtunutta.
- Tarkoitus ei ollut loukata kenenkään oikeuksia. Valitettavasti tapahtui tällainen virhe ja pyydämme anteeksi, Korhonen sanoo.
Lapin Kansan, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat omistaa Alma Media- konserniin kuuluva Pohjois-Suomen Media Oy.
Yle Lappi / Juha Salla