Stubb uskoo Lappi-tapaamisen edistävän suhteita
Kuva: YLE / Jyri Tynkkynen
Ulkoministeri Alexander Stubb uskoo, että EU-ulkoministereiden epävirallinen tapaaminen Saariselällä edistää Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa. Stubbin isännöimässä Lappi-seminaarissa keskustellaan EU:n roolin vahvistamisesta maailmanpolitiikassa sekä unionin naapuruuspolitiikasta.
Mukana tapamisessa ovat EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton sekä Ranskan, Italian, Espanjan, Ruotsin, Viron ja Turkin ulkoministerit.
Stubbin mukaan Saariselän epävirallinen ja kaveripohjalta kokoon kutsuttu tapaaminen edistää Suomen ulkopolitiikkaa.
- Ensinnäkin tavoitteena on ilmaista tukemme EU:n uudelle ulkoministerille Cathrine Ashtonille ja lisäksi tavoitteena on lisätä Suomen vaikutusvaltaa. Koska Suomi ei ole EU:n puheenjohtajamaa, ei YK:n turvallisuusneuvoston jäsen tai saati sitten että se johtaisi puhetta ETYJ:ssä ja niin tällainen 8 maan ulkoministereiden tapaaminen on paikka, jossa voi vaikuttaa, Stubb toteaa.
Ulkoministerin mukaan Suomen ulkopolitiikka muodostuu pienistä palasista joista epävirallinen vaikuttaminen on yksi.
- Meillä on tiettyjä ajatuksia siitä, miten EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitäisi kehittää. Millaisia suhteita, meillä pitäisi olla ja tätä kautta me voimme omalla tavallamme vaikutttaa. Ja totta kai ykksökohde on EU:n ulkoministeri Catherine Ashton ja se on hieno asia on, että hän tulee mukaan Lappiin.
Perheet mukana Saariselällä
Myös ministereiden perheenjäsenet ovat mukana tutustumassa Lapin luontoon ja keväiseen Saariselkään. Stubb myöntää, että Lapin lumo kiinnosti ulkoministereitä. Tapaamiseen oli helppo saada osallistujia. Mutta onko kyseessä Lapin matkailun edistäminen?
- Tottakai, täytyyhän jokaisessa asiassa olla, ketunhäntä piilotettuna ja tämä on ilman muuta se. Oma kokemukseni on se, että kun kansainvälisiä vieraita tuo Suomeen, niin meillä on kaksi paikkaa, joita he rakastavat. Toinen on Lappi ja toinen Suomen saaristo. Näihin ei ole koskaan vaikea saada porukkaa tulemaan. Voi melkein sanoa, että hiukan yllätyin kun kaikki ilmoittivat heti tulevansa kun kerroin, että Saariselälle ollaan menossa.
Ulkoministereiden epävirallinen tapaaminen Saariselällä päättyy sunnuntaina.
YLE Lappi / Maiju Saijets