yle.fi


Olet tässä

Väänänen valmis Taivaantuliin vielä kerran

julkaistu 23.8.2010 klo 16:03, päivitetty 23.8.2010 klo 16:35

Kari Väänänen viettää aikaansa Kemijärven vesillä niin paljon kuin mahdollista. Kari sanoo tänä kesänä rentoutuneensa erittäin hyvin. Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja odottaa mielenkiinnolla "Taivaan tulien" uutta alkamista televisiossa.

Kuva: YLE / Jorma Korhonen

Suositun Taivaantulet -televisiosarjan jatkuminen kolmannelle tuotantokaudelle ei ole sarjan synnyttäjästä kiinni. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Kari Väänänen on valmis laittamaan itsensä likoon vielä kerran. Väänänen kuitenkin tähdentää, että asia on Yleisradion kädessä. Hän ei halua hötkyillä asian kanssa.

- Katsotaan nyt ensin, millaisen vastaanoton nämä uudet jaksot saavat. Ainakin sisääntulo oli komea pari vuotta sitten, Vänä muistelee tyytyväisenä. Sarja sai heti tullessaan suuren suosion. Yllättävän suuren.

Taivaantulet luonut Kari Väänänen toivoo, että myös sarjan jatko-osia katsottaisiin yhtä innokkaasti. Katsojaluvuista paljolti riippuu mitä tuleman pitää - vaikka lisää Taivaantulia vielä muutaman osan verran. Taivaantulet palaa ruutuihin TV2:ssa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Ensin katsellaan uusintana ensimmäisen tuotantokauden jaksot ja heti perään uudet kaksitoista osaa.

Eikä vain Lapissa odoteta Taivaantulien leiskumista, vaan kaikki suomalaisen tv-draaman ystävät. Uusissa osissakin vanhat tutut henkilöt ja perheet jatkavat elämäänsä.

- Mutta tottakai, uutta ja yllättävää on tulossa, Väänänen väläyttää.

Väänänen rentoutuu vesillä

Väänäsen kesä kului rennosti. Mies sanoo nauttineensa paljon vesilläolosta ja sitä nautintoa vielä jatkuu. Kolme kesää sitten ostettu tilava matkavene - puuvene - vei Väänäsen perheen usein Kemijärven komeille hiekkasärkille, piknikille ja kalaan.

Väänänen toivoisi, että kaupunkilaiset ja ihmiset kaempaakin seilaisivat Kemijärven vesiä - ja enemmän. Vänän mielestä järvi on aivan liian vähässä virkistys- ja matkailukäytössä. Se harmittaakin.

- Järvellä on paljon kaunista katseltavaa. Pitää vain repäistä itsensä irti sieltä neljän seinän keskeltä ja lähteä ulos luontoon ja vesille.

- Minusta on mukavaa, kun tässä meidän veneessämme on hyvät nukkumatilat. Yö järvellä on sekin erilainen kokemus.

Sopivasti työtä ja vapaata

Väänen kertoo, että hänen kesässään on ollut sopivassa suhteessa vapaa-aikaa ja työtä. Mies on nähty myös televisiouusinnassa "Seitsemän"etsimässä porukalta kadonnutta lottokuponkia. Rooli Renny Harlinin "Markissa" kuljettaa miestä pian Unkariin saakka.

Väänänen aikoo itsekin taas joskus tarttua ohjaajana kiinni kokoillan elokuvaan, mutta on siitä vielä salaperäinen. Koneella on kuitenkin jo työstymässä elokuvan käsikirjoitus.

- Kirjoittaminen on hauskaa puuhaa. Jonkunlaista novellikokoelmaakin olen pohjustanut.

- Luku sinänsä ja isona asiana haaveisssa olisi omaelämänkertatyyppinen faktaa ja fiktiota -teos neljältä ilmansuunnalta, eli kertomus omasta suvusta. Mutta se on vielä varsin pitkässä kuusessa.

YLE Lappi / Jorma Korhonen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot