Thaipoimijat rehkivät Lapissa aamuyöstä iltaan
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Thaimaalaisen marjanpoimijan työpäivä on armoton Lapin soilla. Uurastus alkaa jo ennen kukonlaulua ja jatkuu iltamyöhään. Vapaapäiviä ei tunneta.
- Herätys on kolmen aikaan aamuyöstä ja marjametsästä tullaan takaisin yhdeksän aikaan illalla, kertoo Boomturm Meesa. Työpäivälle kertyy pituutta 18 tuntia.
Meesa on tullut Sodankylän Riipin kylän entiselle koululle Thaimaan Khonkaesta, joka sijaitsee noin 400 kilometriä Bangkokista pohjoiseen. Hän on ollut aiemmin poimimassa marjoja Ruotsissa. Ystäviltään hän kuuli, että tätä työtä voisi tehdä myös Suomessa.
- Ruotsissa ei ollut marjoja niin paljon poimittavaksi kuin täällä ja siksi tulin Lappiin.
Marjamatka maksoi 1 500 euroa
Matkansa hän maksoi itse. Kuluja kertyi kaikkiaan 1 500 euroa.
- Viisumiasioiden hoito oli helppoa, koska firma järjesti kaikki paperiasiat.
Meesa lähti Suomeen siksi, ettei hän ansainnut Thaimaassa riittävästi. Mies uskoo, että hän pääsee Suomessa paremmille ansioille. Meesan päiväansio Thaimaassa on 200 bahtia eli noin viisi euroa.
- Täällä saatan yltää jopa 10 000 bahtin eli noin 250 euron päiväpalkkaan.
Hänen mukaansa päivittäinen marjasaalis vaihtelee huomattavasti. Jonakin päivänä sankossa voi olla vain pari kiloa hilloja, toisena jopa kahdeksan kiloa.
Tulot lasten koulutukseen
Meesa luottaa siihen, että hän saa Lapissa poimittua matkarahansa takaisin.
- Jos rahaa kertyy enemmän, käytän sen lasteni koulutukseen.
Meesa myöntää, että työ on erittäin raskasta, mutta hän on tottunut siihen. Hän on tyytyväinen marjanpoimijan päivään, kuten myös majoitus- ja muihin oloihin.
Pohjoisessa on tuhansia poimijoita
Sodankylän Riipin entisellä koululla on tällä hetkellä 65 Korvatunturin Marjan kutsumaa poimijaa. Lisäksi koululla on yrityksen palkkaama thaimaalainen tulkki ja kaksi thaimaalaista kokkia.
Kaikkiaan Pohjois-Suomessa on tänä kesänä muutamia tuhansia ulkomaisia marjanpoimijoita. Pelkästään Korvatunturin Marjalla on 550 thaimaalaista ja 200 ukrainalaista marjanpoimijaa.
YLE Lappi / Raimo Torikka