Ylioppilaskunnasta tutkintapyyntö ja valitus hallinto-oikeuteen
Kuva: YLE / Tanja Männistö
Poliisi on saanut tutkintapyynnön Lapin yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerin toiminnasta. Närää on herättänyt opiskelijaedustajien valinta yliopiston ja sen kumppaneiden hallitukseen.
Tutkintapyynnön mukaan ylioppilaskunnan pääsihteeri Liisa Ansala on opiskelijaedustajien paikkoja täytettäessä ottanut hakemuksia vastaan määräajan jälkeen ja muuttanut jälkikäteen ylioppilaskunnan hallituksen pöytäkirjaa. Tutkintapyynnön mukaan paikkoja määräaikaan mennessä hakeneet eivät ole olleet mieluisia, ja myöhässä hakemaan kehotetut ovat saaneet paikat.
Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Hannu Mällinen pitää syytöstä virheellisenä.
- Pääsihteeri Ansala ei päätä näistä asioista, vaan sen tekee ylioppilaskunnan hallitus, Mällinen sanoo.
Tutkintapyynnön tehnyt ylioppilaskunnan edustajiston jäsen Jarmo Inget on valittanut myös Rovaniemen hallinto-oikeuteen ja vaatii päätösten kumoamista.
Myös ylioppilaskunnan pääsihteeri Liisa Ansala sanoo tutkintapyynnön ja valituksen olevan perusteettomia.
- Ei ole olemassa hallinto-oikeuden tulkintaa siitä, saako myöhässä tulleita hakemuksia käsitellä. Pöytäkirja taas asetetaan nähtäville ylioppilaskunnan ilmoitustaululle ja sitä korjataan kun joku huomaa virheen. Näin pöytäkirjasta voi olla useita versioita. Ingetillä on tieto tällaisesta tarkastamattomasta pöytäkirjasta, Ansala sanoo.
Ingetin mukaan ylioppilaskunnan hallituksen kokouksessa edustajiston paikkoja jaettaessa asian käsittelyyn on myös osallistunut itse paikkoja hakeneita.
Rikosylikomisario Jukka Haataja Lapin poliisilaitokselta kertoo, että asiaa käsitellään tiistaina.
YLE Lappi