yle.fi


Olet tässä

Vihollinen pihassa – Helmi jatkoi askareitaan

julkaistu 27.11.2009 klo 15:37, päivitetty 30.11.2009 klo 15:38
Poropartio

Suomalaisten poropartio Petsamossa helmikuussa 1940.

Kuva: SA-kuva

Helmi Hakola asui talvisodan alla Petsamon Kalastajasaarennossa, Kervannon kylässä. Jännitys alkoi väreillä syksyllä 1939 rajalla, jonka muodosti vain pieni puro. Rajan takana oli liikkunut satoja ellei tuhansia sotilaita.

17-vuotiaan Helmi Hakolan perheeseen kuuluivat vanhemmat ja seitsemän sisarusta. Arkiset askareet jatkuivat jännityksestä huolimatta marraskuun viimeiseen päivään saakka.

– Kello seitsemän aamulla Neuvostoliiton laivasto alkoi ampua mereltä kylämme yli Vaitolahteen. Siinä haavoittui ainakin yksi emäntä ja pieni poika kuoli, Hakola muistelee.

– Venäläiset maajoukot lähestyivät kylää parin tunnin ajan. Huusivat välillä uraata ja välillä löivät maihin. Jatkoivat sitten lähestymistä. Eivät kuitenkaan ampuneet. Tulivat rantoja ja tietä pitkin.

Kervannon kylässä oli kymmenkunta taloa ja viiden kilometrin päässä Vaitolahdessa enemmän. Siellä oli koulu, kaupat ja kalanostokeskus.

Kylän miehet ja pieni määrä rajamiehiä oli kaivamassa rinteessä asemia. Kylässä oli enimmäkseen vanhoja miehiä, naisia ja lapsia.

"En ollut huomaavinani"

Ihmiset piiloutuivat kellareihin ja mikä mihinkin. Helmi Hakola oli panemassa pyykkiä kuivumaan, kun venäläiset saapuivat pihamaalle.

– En ollut heitä huomaavinaan. En muka nähnyt tai kuullut mitään. Äiti oli pirtissä, sylissään kaksivuotias nuorimmainen. Hän aikoi kuolla kotonaan. Toiset lapsista piiloutuivat saunaan.

– Venäläiset tökkivät pistimillä pihassa ollutta heinäsuovaa ja menivät sitten sisälle.

Konekivääreitäkin pystyttivät siihen aidan viereen.

– Äiti, joka osasi venäjää, selitti vihollissotilaille, ettei tiedä miehistä tai sotilaista mitään. Sitten koko väki koottiin sisälle. Pelkäsin kovasti, sillä pirtin seinä oli ollut täynnä isän aseita. Äiti oli kuitenkin ennättänyt piilottaa ne lammaskarsinaan.

Venäläiset sotilaat olivat väsyneitä ja he rojahtivat pitkin pituuttaan nukkumaan pirtin ja kamarin lattioille, osa jatkoi muihin taloihin.

Perheet vietiin Neuvostoliittoon

Osa Kalastajasaarennon asukkaista onnistui pakenemaan veneillä.

– Mutta esimerkiksi lotta Sirkka-Liisa Uurasmaa ja kolme miestä joutuivat vangiksi, kun eivät ehtineet lähtevään veneeseen. Yksi vangituista, Nousiainen, ei palannut koskaan. Hän oli ampunut vartiomiestä ruuanhakumatkallaan ja sen venäläiset tiesivät.

Miehittäjät antoivat asukkaiden asua kylässä valvonnan alaisina. Vasta helmikuussa Hakolan perhe ja muut kuljetettiin Neuvostoliittoon, Hiipinän lähellä olevalle leirille.

Helmi Hakola siirrettiin keväällä 1940 Murmanskiin. Siellä heidät lastattiin laivaan. Matka Suomeen alkoi. Kotiin ei kuitenkaan ollut paluuta. Kalastajasaarento menetettiin rauhanteossa.

Helmi Hakolalle on jäänyt sota-ajan tapahtumista koko iän jatkunut pelko.

– Näitä asioita ei halua muistaa.

Juuri 88 vuotta täyttänyt Helmi Hakola asuu Torniossa.

YLE Lappi / Pekka Lintula

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot