yle.fi


Olet tässä

Kuivasta puusta pulaa

julkaistu 19.1.2009 klo 15:31, päivitetty 19.1.2009 klo 15:35
Pertti Alakopsalla on oma kuivuri Kellossa.

Märkää puuta kuivataan polttokelpoiseksi Haukiputaan Kellossa.

Kuva: YLE / Henry Tikkanen

Sateinen kesä ja lauha syksy ovat heikentäneet kuivan polttopuun saatavuutta Pohjois-Suomessa. Kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan, ja myyjien puuvarastot alkavat olla vähissä.

Pohjoisessa Suomessa on pulaa polttopuusta. Myyjien varastot ovat tyhjentymässä, sillä sateinen kesä ja lauha syksy nakersivat puun saantia. Muutamat yrittäjät kuivaavat klapeja koneellisesti, mutta jonot ovat silti useiden viikkojen mittaisia.

Oulun seudulla polttopuuta myyvä Haukiputaan Kellossa asuva Pertti Alakopsa päätti rakentaa itselleen kuivaamon neljä vuotta sitten. Myynti on kasvanut joka vuosi, sillä polttopuuta on markkinoilla niukasti. Alakopsa arvelee, että suuren kysynnän takana on myös vihreä ajattelu, talouden taantuma ja lämmitysenergian hinnan nousu.

- Kuluva talvi on sujunut yli odotusten. Puuta on mennyt niin paljon kuin on ehtinyt kuivata, Pertti Alakopsa kertoo.

Kuivausyrittäjillä on tulevaisuutta

Pertti Alakopsan mukaan puunkuivausyrittäjiä on Oulun seudulla vain neljä.

- Ehkä koneellisesti kuivattu puu on vielä jollakin tavalla tuntematon. Lämpöarvossa päästään paljon korkeammalla, kun puusta otetaan ylimääränen vesi kaikki pois. Sinne jää vain 10-15 prosenttia vettä. Ulkokuivauksella ei pääse samaan, Alakopsa selostaa. Kun puusta otetaan ylimääräinen vesi pois, sen lämpöarvo kasvaa.Pertti Alakopsan mukaan Oulun seudulla on vain muutama puunkuivausyrittäjä. (YLE / Henry Tikkanen)

Pertti Alakopsa on suunnitellut laajentavansa liiketoimintaansa. Alan myönteisten tulevaisuudennäkymien puolesta puhuu myös Metsäkeskuksen puuenergianeuvoja Timo Vanhala

- Pohjois-Pohjanmaalla varmasti useampi kymmenen tuhatta heittokuutiota vuositasolla voi olla kaupallista polttopuuta, Timo Vanhala kertoo.

Polttopuun kehitys on ollut aika maltillinen. Vanhalan mukaan viisi vuotta toimineessa verkkopalvelussa kuivan koivuklapin hinta on noussut vain vajaa 10 prosenttia.

- Suurin osa ihmisistä haluaa polttopuunsa kotiin mahdollisimman helposti ja mielellään pihalle toimitettuna. Yrittäjyydellä on siten hyvät näkymät, puuenergianeuvoja Timo Vanhala sanoo.

YLE Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot