yle.fi


Olet tässä

Irkkumusiikin kiinnostus tulee geeneistä

julkaistu 2.10.2009 klo 17:49, päivitetty 5.10.2009 klo 08:57

Oululainen Yläsiirtola Ramblers toi tuulahduksen Irlannista ja Oulun irkkufestivaaleilta YLE Oulu Radion studioon. Katso ja kuuntele.

The Irish Festival of Oulu käynnistyi torstai-iltana. Leskisessä esiintynyt Yläsiirtola Ramblers veti tuvan täyteen. Reelit sekä jigit ja tutut irlantilaislaulut olivat yleisön mieleen.

Yläsiirtola on kaupunginosa Oulun pohjoispuolella. Se perustettiin 1900 -luvun alkupuolella, jolloin työläisille annettiin maatilkku, johon he rakensivat pienen töllin ja pitivät ehkä lehmääkin. - Siitä lienee nimi siirtola tulee, tuumii yhtyeen laulaja-kitaristi Tero Karinen. Tällä hetkellä "vaeltajat" asuvat välillä Tuusula, Espoo ja Oulu.

Yhtyeen ohjelmistosta puolet on trad -musiikkia ja puolet omia sävellyksiä. Ramblersien ensimmäinen levy ilmestyy syksyn mittaan.

Kelttimusiikin ja irlantilaisen musiikin suosio on Oulussakin korkealla. Tero Karisella on suosion syystä oma teoriansa.

- Kelttiläisen musiikin harrastajilla on kelttiläisen musiikin geeni. Osalle ihmisistä musiikki taas kuulostaa tahtilajista riippumatta ihan samalta, Tero Karinen sanoo.

Yläsiirtola Ramblerseissa soittavat Mira Törmälä laulu ja hanuri, Rinna Koivuniemi, laulu ja tinapilli, Tero Karinen kitara ja laulu sekä Ville Karinen, viulu ja Tuomas Lähteenmäki, bodhran.

YLE Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot