Oulussa vakavia H1N1-tapauksia on melko vähän
Oulussa sikainfluenssapotilaita hakeutui sankoin joukoin päivystykseen viikonloppuna. Vakavia tapauksia ilmeni kuitenkin odotettua vähemmän, sanoo infektiolääkäri Heikki Kauma Oulun yliopistollisesta sairaalasta.
Viikonlopun aikana sairaalahoitoon otettiin noin kymmenen uutta aikuista potilasta, mikä ei ole kovin paljon nähden päivystykseen hakeutuneiden määrään. Lapsia otettiin osastolle sunnuntaina kolme tai neljä. Toisaalta osa aiemmin saapuneista potilaista pääsi kotiin viikonlopun aikana. Sunnuntaina sairaalahoidossa oli noin 15 aikuista ja kymmenkunta lasta.
Päivystyksessä oli lauantaina ja sunnuntaina jonoa, mutta odotusaika ei venynyt kohtuuttomaksi. Ruuhkaan oli varauduttu ylimääräisin lääkeärein, hoitajin ja tiloin. Alkava viikko on vielä epidemian nousuvaihetta, arvioi infektiolääkäri Heikki Kauma.
YLE Uutiset