yle.fi


Olet tässä

Jorma Luhdalta vuoden luontokirja

julkaistu 9.12.2009 klo 10:00, päivitetty 9.12.2009 klo 17:10

Luontojärjestö WWF on palkinnut haukiputaalaisen valokuvaaja-kirjailija Jorma Luhdan teoksen Tähtiyöt vuoden luontokirjana. Omien sanojensa mukaan Luhta pyrkii teoksessaan tunkeutumaan sekä koko maailmankaikkeuteen että ihmismielen syövereihin.

- Tämän kirjan kohdalla olen hieman yllättynyt palkinnon saamisesta, sillä minä en ole itse mitenkään erityisesti Tähtiöitä ajatellut luontokirjana, Luhta paljastaa.

Jorma Luhta on tunnustettu valokuvaaja-kirjailija niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänen ensimmäinen valokuvakirjansa ilmestyi vuonna 1973. WWF:n vuoden luontokirja palkinto myönnetään hänelle jo toistamiseen, ja hän on saanut kahdesti myös valokuvataiteen valtionpalkinnon.

Pimeyden syöverit

Tähtiyöt teoksessa ei ole luontokirjoille perinteiseen tyyliin päähenkilönä mikään metsänelävä, vaan tarkastelun kohteena on ihminen. Teoksessaan Luhta on pyrkinyt tunkeutumaan ihmismielen syövereihin ja varsinkin alitajunnan synkempiin ja pimeämpiin puoliin.

Yksi pimeys-teeman keskeisistä tekijöistä on myös ihmisen aiheuttama valosaaste. Luhta sai huomata kirjaa tehdessään, että täysin pimeitä paikkoja on nykyisin vaikea löytää.

- Savukosken ja Posion syrjäperiltä olen ainoastaan löytänyt tällaisia hetkiä ja tilanteita, missä valosaaste ei sotke maisemia. Esimerkiksi Oulu näkyy 200 kilometrin päähän, kun on kirkas, kuutamoton yö.

Hitaasti hyvä tulee

Luhta kertoo työstävänsä montaa teosta samaan aikaan. Yhden kirjan materiaalien kokoamiseen voi kulua aikaa jopa 30 vuotta. Tähtiyöt valmistui tähän nähden nopeassa aikataulussa.

- Vanhimmat kuvat ovat tuolta 12 vuoden takaa, ja syynä on yksinkertaisesti se, että vasta niihin aikoihin ylipäätään valokuvatekniikka teki tällaisten yömaisemien kuvaamisen mahdolliseksi, Luhta selventää.

Luhta paljastaa, että hänellä tälläkin hetkellä on teoksia työn alla. Yksi vahva teema on vaeltamisen filosofia. Mukaan on tullut myös ajankohtainen aihe: ilmastonmuutos.

- Tässä tapauksessa, näin maantieteellisesti täsmällisemmin, kuljetaan Pohjolan kaikkein arktisimmilla alueilla. Siinä on ihan väistämättä tullut mukaan myös tämä ilmastonmuutos.

"Ehdottomasti paras"

Vuoden luontokirja valittiin nyt 32. kerran. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 24 teosta. Voittajan valitsi muusikko-näyttelijä Sam Huber.

Hän piti Tähtiöitä ylivoimaiseksi parhaana ehdokkaana. Se on hänen mukaansa helposti lähestyttävä teos, joka viestii kuvaajan läheisestä suhteesta luontoon. Kuvat ova hänen mukaansa niin upeat, että niitä on yksinkertaisesti pakko katsoa.

- Teos on erinomainen selailukirja, ja se vie mukanaan. Ostaisin sen heti itsellenikin. Tämä on oodi luonnon kauneudelle, Huber sanoo.

Vuoden luontokirjaksi valittavalta teokselta edellytetään, että se sopii suurelle yleisölle, edistää luonnonsuojelun viestiä ja on tietenkin korkealaatuinen. Esikarsinnan tehneet WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ja suojelujohtaja Jati Luukkonen pitivät tarjolla ollutta kirjavalikoimaa osoituksena siitä, että Suomessa on paljon laadukkaiden luontokirjojen osaavia tekijöitä.

Yle Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot