yle.fi


Olet tässä

Milla-karhu unohti nukahtaa Ranualla

julkaistu 5.1.2010 klo 11:36, päivitetty 7.1.2010 klo 14:26

Ranuan eläinpuiston Milla-karhu epäonnistui talviuneen vaipumisessa ja viettää nyt talvea jalkeilla. Lumen ja tuiskun keskellä tallustava, noin vuoden ikäinen karhu on ihastuttanut kovasti eläinpuiston talviasiakkaita.

Milla-karhu tuli Ranualle huhtikuussa 2009 orpona karhunpentuna itärajalta, eikä sille ole emo ollut näyttämässä, kuinka talven tullen tulisi toimia. Pienelle karhunpennulle emo toimii talvipesään houkuttelevana lämpöpatterina.

Ranuan eläinpuistossa syntyvät karhunpennut syntyvät pesissä, joissa ne tulevat viettämään myös talvet. Millalla tuntumaa synnyinpesäänsä ei ole.

- Milla ei ole vielä ollenkaan ymmärtänyt, että tämä pesä, jossa se ruokailee päivittäin, on myös nukkumista varten, kertoo Ranuan eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä.

Eläinpuistossa talvi sujuu vaikka valvoen

Pikkukarhun alkutalvi on sujunut Ranuan eläinpuiston asiakkaiden kanssa seurustellessa ja puissa kiipeillen.

- Nykii tikkuja ja tekee niistä asiaa. Ja tietysti käy syömässä. Kahdesti päivään ruokitaan, niin käy sitten seurustelemassa myös hoitajan kanssa, Mari Heikkilä kuvailee.

Luonnonkarhuille talviuni on elinehto, sillä talvisin ruokaa ei juuri ole tarjolla pääasiassa kasvissyöjänä pysyttelevälle ruskeakarhulle. Loppukesästä karhut normaalisti tankkaavat vararavintoa rasvana nahkansa alle, jotta selviävät talviunesta kevääseen asti. Unettomalla luonnonkarhulla asiat olisivat aika heikosti.

Ranua eläinpuistossa aiotaan jatkaa Millan ruokintaa läpi talven, vaikka uni ei maittaisi.

YLE Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot