Lajunen: Tämä on pöyristyttävää
Kuva: YLE / Pekka Loukkola
Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen on tyrmistynyt torstaina eduskunnan kyselytunnilla esitetyistä syytöksistä. Hallitus pitää Oulun yliopiston rahapulaa yliopiston omana syynä. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä Oulun yliopiston tapaisia ongelmia ei ole muissa yliopistoissa.
Lajunen on tuohtunut muun muassa opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) lausunnosta, jonka mukaan yksikään yliopisto ei ole tänä vuonna saanut vähemmän rahaa kuin aiemmin. Virkkunen piti Oulun yliopiston tilannetta erittäin valitettavana ja arvioi sen kehittyneen vuosien varrella.
- Kyllä heillä täytyy olla sitten eri luvut kuin meillä, rehtori Lauri Lajunen puuskahti.
YLE Oulun haastattelussa rehtori Lajunen totesi, että syynä on rakenteellinen muutostarve, joka koskee myös muita yliopistoja. Hän muistuttaa, että vaikka valtio on lisännyt yliopistojen rahoitusta 17 miljoonalla eurolla, sen tuottavuusohjelman mukana on samalla viety 23 miljoonaa euroa. Näin todellinen toimintakehys on ollut negatiivinen.
Yliopistouudistus ei vienyt rahoja
Yliopistouudistuksella ei Lauri Lajusen mukaan ole mitään tekemistä yliopiston talousongelmien kanssa. Hän korostaa, että yliopistolain uudistus on hyvä asia, joka tarjoaa mahdollisuuksia yliopistojen kehittämiseen. Talouden tasapainottamiseen liittyvät kysymykset olisi pitänyt ratkaista vaikka lakia ei olisi tullutkaan.
Tuottavuusohjelma vei rahaa
Tuottavuusohjelmassa on muun muassa määritelty, kuinka paljon yliopistojen tulee tuottaa perus- ja jatkotutkintoja vuoden aikana. Jollei näitä tavoitteita saavuteta, se vaikuttaa jaettavaan määrärahaan. Lajunen myönsi, ettei Oulun yliopisto muutamina aiempina vuosina ole päässyt tavoitteisiin, mutta nyt tutkintoja valmistuu suunnitelmien mukaisesti.
Rehtori Lajusen mukaan Oulun yliopisto on nyt tekemässä tarvittavia rakenteellisia muutoksia ja niiden perusteella hän uskoo yliopiston pääsevän kehittämään toimintaansa. Hän ei usko, että muutkaan korkeakoulut voivat jatkosa selvitä ilman saman kaltaisia muutoksia. Tähän saakka ne ovat yrittäneet ratkaista ongelmia väliaikaisilla toimilla, kuten lyhytaikaisilla lomautuksilla. Niillä itse ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista.
Yliopistolla ulosmarssi maanantaina
Oululainen yliopistoväki marssii ulos työpaikaltaan maanantaina 15. päivänä helmikuuta klo 10.30 ja kokoontuu mielenilmaisuun Rotuaarille klo 11.00. Mielenilmauksen syynä on yliopistossa aloitettavat yt-neuvottelut.
YLE Oulu