yle.fi


Olet tässä

Oulun yliopisto aloittaa YT-neuvottelut

julkaistu 5.2.2010 klo 07:12, päivitetty 6.2.2010 klo 10:18

Kasvatustieteen opiskelijat luovuttivat yli 5000:n nimen adressin Kajaanin opettajankoulutuksen puolesta yliopiston hallituksen puheenjohtalle Hans Söderlundille ennen kokousta perjantaina.

Kuva: YLE / Karoliina Kemppainen

Oulun yliopisto aloittaa YT-neuvottelut Oulussa ja Kajaanissa helmikuun puolessa välissä. Yliopiston hallitus päätti asiasta perjantaina. Ratkaisuja siitä, mihin säästöt tarkasti kohdistuvat tehdään myöhemmin. Pääpaino säästöratkaisuissa on hallinto- ja tukipalveluissa. Kajaanin yliopistokeskus ja opettajankoulutus ovat toimien kohteena 2010-2011, linjasi yliopiston hallitus perjantaina.

Oulun yliopiston YT-neuvottelut koskevat kaikkiaan noin 1600 ihmistä ja niiden avulla yliopisto yrittää löytää noin kuuden miljoonan euron säästöt. Käytännössä YT -neuvotteluissa varaudutaan pahimmillaan noin 180 henkilötyövuoden vähentämiseen.

Tämän lisäksi on nykyisiä toimintoja järjestettävä uudelleen niin, että toiminta tehostuisi. Tarkastelussa ovat opettajankoulutus ja tietojenkäsittelytieteiden koulutus Oulussa ja Kajaanissa. Lisäksi tarkastellaan kielikeskuksen toimintoja. YT-neuvottelut eivät koske yliopiston muiden yksiköiden tutkimus- ja koulutushenkilöstöä.

Tavoitteena tutkimuksen vahvistaminen

Oulun yliopisto käynnistää toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on kehittää Oulun yliopistoa kansainvälisenä tiede- ja tutkimusyliopistona.

- Oulun yliopistolla on tavoitteena olla Suomessa vahva monitieteinen toimija, jolla on omat vahvat kärkialansa ja jonka tutkimuksen ja koulutuksen laatu ja tuloksellisuus ovat korkeaa tasoa. Opetusministeriö on sitoutunut tukemaan yliopiston tavoitteita erillisellä strategiarahoituksella, todetaan yliopiston hallituksen perjantaisessa linjauksessa.

Uusi toimintastrategia ja toimenpideohjelmat ovat valmisteilla. Rakenteelliseen kehittämiseen sisältyy voimavarojen keskittäminen muun muassa monitieteisiin ja kansainvälisiin tutkimusyksiköihin, tutkimusperusteisen opetuksen kehittäminen sekä rahoituspohjan vahvistaminen. Tiedekuntarakenne (6) säilyy.

Yhteensä yliopiston alijäämä on vuositasolla 8 - 9 miljoonaa euroa. Yliopiston hallitus on asettanut tavoitteeksi tasapainottaa talous vuoden 2012 loppuun mennessä.

Oulun yliopistossa työskentelee 16 000 opiskelijaa ja 3000 työntekijää. Viime vuonna yliopistossa suoritettiin 1108 ylempää tutkintoa ja ennätykselliset 154 tohtorin tutkintoa. Vuoden 2009 rahoitus oli 215 miljoonaa euroa, josta valtion perusrahoituksen osuus oli 146 miljoonaa euroa.

Kainuu pelkää opettajankoulutuksen puolesta

Kainuusta on viestitty hallitukseen, että Kajaanin yksikkö on tehokkaampi ja taloudellisempi kuin Oulun vastaava. Esityksenä onkin, että Oulun 20 aloituspaikkaa siirrettäisiin Kajaaniin, jolloin hyötyjinä olisivat kaikki.

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen laski kaksi viikkoa sitten, että jos yliopisto päättää lakkauttaa Kajaanin yksikön, se merkitsisi samalla yliopiston koko säästöpaineen maksattamista Kainuulla.

Kaikkea on kokeiltu

Kainuu on käyttänyt yksikön puolustamiseen monia keinoja. Ministereitä, virkamiehiä ja kansanedustajia on lähestytty toivoen, että he vaikuttaisivat yliopiston päätöksentekoon. Myös Oulun yliopiston kanssa on neuvoteltu suoraan. Muutama päivä ennen päätöksentekoa koko Kajaanin yliopistokeskuksen väki teki vielä asian puolesta ulosmarssin Kajaanissa.

Kajaanin opettajainkoulutuksen kohtalosta ei tehty päätöstä vielä perjantaina. (YLE / Sini Salmirinne)

YLE Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot