Suomalaismuurahaisilla outoja tapoja
Suomessa elää kuusi eri kekomuurahaislajia ja sen lisäksi vielä muutamia kymmeniä muita muurhaislajeja.
Kuva: Jari Flinck / YLE
Suomalaisten kekomuurahaisten sukupuolielämän kummallisuudet on nyt paljastettu kansainväliselle tiedeyhteisölle. Arvostetussa yhdysvaltalaisessa tiedejulkaisussa julkistettiin äskettäin Oulun yliopistossa tehty tutkimus suomalaisten tupsukekomuurahaisen ja kaljukekomuurahaisen risteytymistä.
Jonna Kulmunin, Bernard Seifertin ja Pekka Pamilon tutkimuksessa todetaan, että kahden erilaisen muurahaislajin jälkeläiset ovat elinkelpoisia, mutta lopputulos on poikkeuksellinen.
Tutkimuksessa havaittiin, että muurahaislajien risteytyminen johtaa erikoiseen periytymiseen, jossa tietyt geenit siirtyvät ainoastaan pojille ja toiset ainoastaan tyttärille. Tutkitussa muurahaispopulaatiossa havaittiin erikoisia piirteitä jo parikymmentä vuotta sitten.
- Vasta nyt on kuitenkin päästy tutkimaan näiden muurahaisten geenien DNA:ta ja saatu selville, että naaraiden ja koiraiden koko perimä eroaa toisistaan, kertoo tutkija Jonna Kulmuni Oulun yliopiston biologian laitokselta.
Rikkoo perinnöllisyyden rajoja
Sukupuolesta riippuvainen periytyminen ja pysyvät geneettiset erot naaraiden ja koiraiden välillä ovat epätavallisia ja rikkovat perinnöllisyyden perussääntöjä. Normaalisti geenit periytyvät toisistaan riippumatta, eikä jälkeläisen sukupuolella ole vaikutusta siihen, mitä geenejä se vanhemmiltaan saa.
Jonna Kulmunin mukaan vielä on liian aikaista ennakoida kokonaan uuden muurahaislajin syntymistä, mutta ilmiönä tupsukekomuurahaisten ja kaljukekomuurahaisten risteytymän elinvoimaisuus on joka tapauksessa merkittävä havainto.
Perinteisesti eri lajien välisten risteytymien on oletettu johtavan umpikujaan, jossa elinkelpoisia jälkeläisiä ei ole syntynyt. Suomalaisten kekomuurahaisten elämä on kuitenkin nyt jatkunut parikymmentä vuotta.
- Toisaalta biologina pitää muistuttaa, että koko lajin käsite on melko monimutkainen käsite, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei vielä tässä vaiheessa kannata tehdä, toppuuttelee Jonna Kulmuni.
Suomessa on nykyisin kuusi eri kekomuurahaislajia ja sen lisäksi vielä muutamia kymmeniä muita muurhaislajeja.
Oululaistutkimus julkaistiin arvostetussa tieteellisessä PNAS-lehdessä (Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America).
YLE Oulu