yle.fi


Olet tässä

Raju ukkosmyrsky tulossa Oulun seudulle

julkaistu 14.7.2010 klo 10:46, päivitetty 14.7.2010 klo 14:20
Ukkosrintama lähestyy Oulua etelästä.

Kuva: YLE / Risto Degerman

Pohjois-Pohjanmaalle odotelleen tänään kesän pahinta ukkosmyrskyä. Ukkoset leviävät lännestä ja leviävät myös Koillismaan suuntaan. Kainuun puolella ukkoset sen sijaan eivät ennusteiden mukaan yllä ainakaan yhtä rajuina.

Varoitus ukkoskuuroista

Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaista ukkoskuuroista maan länsi- ja pohjoisosissa. Ukkoskuurot ovat todennäköisiä keskiviikkona maan lounaisosissa, Pohjanmaalla ja Lapissa. Itään ukkoset eivät yltäne lukuun ottamatta Pohjois-Savoa. Ukkosiin liittyy paikoin hyvin voimakkaita ukkospuuskia, rankkasadetta ja jopa suuria rakeita. Illan kuluessa ukkoset heikkenevät, mutta yöksi itään ja pohjoiseen jäänee vielä paikoin sadekuuroja.

Jo tiistai-illan ja yön aikana esiintyi paikoitellen rajuja ukkosia maan länsiosista Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Suurimmat salamamäärät mitattiin Ylivieskassa (188 maasalamaa) ja Siikajoella, jossa salamoita mitattiin 160. Yhteensä salamoita havaittiin vuorokauden aikana Suomessa noin 5000. Keski-Ruotsissa sama ukkosrintama aiheutti taajama-alueilla tulvia sekä paikoin satoi suuria rakeita.

Sääennusteen mukaan lännestä saapuva kylmä rintama kohtaa hellesään Oulun tienoilla hieman ennen puolta päivää. Sen seurauksena syntyy erittäin voimakkaita ilmavirtauksia, jotka aiheuttavat rankkoja ukkospuuskia. Niissä myrsky riepoo pahimmillaan jopa 25 metriä sekunnissa.

Ukkosia iltaan asti

Meteorologi Seija Paasonen Ylen sääpalvelusta ennakoi voimakkaiden ukkosten jatkuvan Pohjois-Pohjanmaan alueella aina iltaan saakka. Lännestä leviävä ukkosrintama etenee itään ja saavuttaa myös Koillismaan. Tietokone-ennusteiden mukaan Kainuun puolelle myräkkä ei kuitenkaan leviä ainakaan yhtä kovana kuin Pohjois-Pohjanmaalla.

Ukkosten yhteydessä saattaa tulla voimakkaitakin sadekuuroja ja osa sateesta saattaa tulla maahan myös rakeina. Trombien eli paikallisten pyörremyrskyjen esiintymistä ei voida ennustaa, mutta Seija Paasosen mukaan olosuhteet sellaisten syntymiselle ovat kuitenkin hyvät.

Kylmän rintaman yhteydessä myös pilvien koko kasvaa voimakkaasti. Parhaimmillaan pilvet sattavat nousta jopa kymmenen kilometrin kurkuisiksi patsaiksi.

Kesä ei vielä ohi

Vaikka keskiviikon ukkosmyräkkä hetkellisesti laskee ilman lämpötilaa, eivät lämpimät säät kuitenkin ole jäämässä taakse.

Ennusteiden mukaan lämpötila nousee jo alkuviikon puolelle selvästi 20:n päälle.

Sääkartta 14. heinäkuuta 2010.Sääkartta 14. heinäkuuta 2010. (YLE)

YLE Oulu

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot