Pohjois-Pohjanmaa tarpoo lamasta laitamyötäisessä
Pohjois-Pohjanmaan talous on nousu-uralla, mutta mutkia matkaan on odotettavissa, ennen kuin tilanne tasaantuu.
Kuva: YLE uutisgrafiikka
Pohjois-Pohjanmaan pienet ja keskisuuret yritykset ovat päässeet kasvu-uralle talouden taantuman hellittäessä otettaan. Yritysten kasvua hidastavat kuitenkin pula osaavasta työvoimasta ja rahoituksen saannin ongelmat.
Tuore suhdannebarometri kertoo maakunnan pk-yritysten olevan hieman maan keskiarvoa luottavaisempia tulevaisuutensa suhteen.
Pohjoispohjalaisilla yrityksillä olisi haluja kasvaa ja kansainvälistyä; reilusti yli puolet alueen yrityksistä on kasvuhakuisia. Ongelma on, että rahoituksen saaminen tökkii. Niinpä investoinnit ovat muuta maata vähäisempiä. Monen yrityksen ongelma on, että rahaa ei osata hakea oikeasta paikasta, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.
- Tämä on sen tyyppinen ongelma, joka oikeasti vaatii selvittelyä. Rahoituksen kanssa koetaan olevan enemmän vaikeuksia meidän alueellamme, kuin muualla maassa keskimäärin. Meiltä puuttuu sellaisia instrumentteja, jotka etunojassa tukisivat yritysten kansainvälistymistä ja investointeja. Rahoittajat ja yrittäjät eivät kohtaa toisiaan riittävän hyvin.
Työvoiman outo dilemma
Työvoiman suhteen Pohjois-Pohjanmaan tilanne on hämmentävä. Maakuntaa vaivaa yli 15 % työttömyys, mutta samaan aikaan joka kymmenes yritys tuskailee osaavan työvoiman puutteen kanssa. Tämä on huomattu myös Pörhön autoliikkeessä.
- Miten tätä hommaa ei saada kuntoon, minä en ymmärrä. Fakta on, että meillä on pulaa osaavasta työvoimasta. En osoittaisi koulutussektoria sormella tässä asiassa. Mielestäni siellä on tehty erinomaista työtä, vaikkakin yhteistyötä yritysten kanssa pitäisi entisestään parantaa. Yrittäjilläkin on tässä tilanteessa peiliin katsomisen paikka. Meidän pitäisi keskustella kouluväen kanssa enemmän, jotta saisimme tarvitsemaamme työvoimaa, sanoo toimitusjohtaja Matti Pörhö.
- Koulutuksen ennakoinnilla pystytään hyvinkin vaikuttamaan tilanteeseen, kun sitä tehdään erittäin tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Työvoimatilannetta hankaloittaa lisäksi väestön ikääntyminen. Lähiaikoina on tulossa valtavasti myyntiin yrityksiä, joiden pyörittäjät haluavat eläkkeelle. Tähän kun lisätään vielä korkea työttömyysasteemme, niin ei näytä hyvältä, Marjo Kolehmainen toteaa.
Suunta ylöspäin
Vaikka haasteita riittää, on pohjoispohjalaisella talouselämällä kuitenkin syytä hymyyn. Suhdannekäyrät ovat kääntyneet rajun pudotuksen jälkeen noususuuntaan. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen:
- Alueellamme on selkeästi paremmat suhdannenäkymät kuin muussa maassa keskimäärin. Yrityksiltämme löytyy kasvuhalukkuutta ja yritysten usko toimintaansa on vahva. Toivottavasti tämä nyt vie meitä eteenpäin, päättää Kolehmainen.
YLE Oulu / Tuomas Hirvonen