Noitavaino elää ja voi hyvin
Suomen ensimmäinen noitavainojen uhreille omistettu muistomerkki sijaitsee Oulun Limingantullissa.
Kuva: YLE
Oulun yliopiston humanistinen kilta julkisti torstaina Suomen ensimmäisen muistomerkin noitavainojen uhrien muistolle. Kilta haluaa kiinnittää nykyajan ihmisten huomion suvaitsevaisuuteen.
Nykyään ihmisiä ei enää mestata noitina, mutta tietynlainen vaino jatkuu yhä; tietyissä uskonnollisissa ryhmissä harjoitetaan edelleen kunniamurhia, ja poliittisia toisinajattelijoita teljetään kotiarestiin.
- Ei tämä ihan unohtunut asia missään nimessä ole, Oulun yliopiston humanistisen killan puheenjohtaja Samira Fahim toteaa.
Noituuden harjoittamisesta käytiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa oikeudenkäyntejä 1700-luvun alkuun saakka. Suomessa ilmiö oli voimakkaimmillaan 1600-luvulla. Noituussyytöksiä nostettiin myös Oulussa ja sen ympäryskunnissa, joskaan suurinta osaa oikeuden langettamista tuomioista ei pantu täytäntöön.
Oulun yliopiston humanistinen kilta haluaa 45-vuotisjuhlavuotenaan muistaa vainojen uhreja.
- Halusimme antaa viestin suvaitsevaisuuden tärkeydestä ja avarakatseisuudesta. Koska olemme humanistinen kilta, nämä arvot ovat meille luonnostaan tärkeitä, kertoo humanistisen killan hallituksen jäsen Heikki Niemi.
Muistomerkki sijaitsee Oulussa Limingantullin Prisman viereisellä puistoalueella. Paikan valintaan oli selvä syy.
- Kaiken perimätiedon mukaan Oulun kaupungin teloituspaikka on ollut Limingantullissa, ja siksi koimme että paikka on sopiva muistomerkille, Heikki Niemi sanoo.
YLE Oulu