yle.fi


Olet tässä

Televisio on nostanut kuorolaulun profiilia

julkaistu 25.10.2011 klo 05:54, päivitetty 25.10.2011 klo 09:12
Sekakuoro johtajineen harjoittelee

Suomen nuorimpiin lukeutuva kuoronjohtaja Kristian Heberg johtaa kolmea kuoroa Oulun seudulla; Cassiopeiaa, Iin mieslaulajia ja kuvassa harjoittelevaa, 90-vuotiasta Oulun Laulua.

Kuva: YLE

Televisio-ohjelmat ovat lisänneet kiinnostusta kuorolauluun. Erityisesti nuorten miesten aktivoituminen näkyy, sillä oululainen mieskuoro Pohjan Laulu on saanut riveihinsä kymmenkunta uutta alle 25-vuotiasta laulajaa. Television kuoro-ohjelmat ovat johtaneet harhaankin, sillä toisinaan perinnekuoroon pyrkivät luulevat menevänsä rockia laulavaan viihdekuoroon.

Oululainen 23-vuotias Kristian Heberg on Suomen nuorin kuoronjohtaja. Heberg on myös energinen, sillä musiikin opiskelun ohessa hänellä on kolme kuoroa johdettavanaan; Ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia, Iin mieslaulajat ja sekakuoro Oulun Laulu.

– Kuoroja pystyy johtamaan sen verran kuin viikossa on iltoja, että nythän siinä jää kaksi iltaa vahingossa vapaaksikin. Hyvin sitä jaksaa tehdä, vaikka se on joskus kovaakin työtä ja kalenterin kanssa saa olla tarkkana.

Suurin osa taiteellisen johtajan työstä on kuoron kanssa harjoittelua, toiminnan kehittämistä sekä levytys- ja yhteistyösuunnittelua. Esiintymiset ovat pelkkä oktaavin huippu. Kuoroilla saattaa olla vain muutama konsertti vuoden aikana, ellei kiireistä joulunaikaa lasketa.

– Kuoroissa on omanlainen huumori ja henki, siitä ne fiilikset tulevat. Kun tekee pitkiä viikonloppuja, 6-7 tunnin päiviä, niin siinä tarvitaan yhteistä henkeä ja huumoria. Elämykset tulevat viimeistään konsertin encoren jälkeisissä aplodeissa, joiden avulla jaksaa taas monta kuukautta eteenpäin.

Nuoret miehet ovat löytäneet kuoroharrastuksen

Televisiossa pyörineet ohjelmat, Suomen paras kuoro ja Kuorosota ovat lisänneet kiinnostusta ja hakijoiden määrää kuoroihin. Heberg muistuttaa kuitenkin, että TV-kuorot ovat olleet viihdekuoroja. Viihdekuorot ovat viimeisen viiden vuoden ilmiö, mutta suomalainen kuoroperinne juontaa aina itsenäisyyttä edeltävälle ajalle, ja iso osa kuoroista nojaa näihin perinteisiin.

– Erityisesti pääkaupunkiseudulla on hakijoissa tapahtunut räjähtävääkin kasvua. Meillä Oulun Laulun harjoituksissa kävi muutama kokeilija, jotka olivat luulleet, että me ollaan viihdekuoro, jossa lauletaan rokkia. Tämmöistä ilmiötäkin on ollut, mutta pääasiassa näkyvyys on lisännyt kiinnostusta ja hakijoiden määrää erityisesti.

Nuoret miehet ovat alkaneet aktivoitua kuoroharrastuksen pariin. Hebergin mukaan nuorukaisista löytyy todella hyviä laulajia, joista rakentuu uusi kuorolaulajien sukupolvi.

– Nyt esimerkiksi oululaiseen mieskuoroon, Pohjan lauluun, on saatu lähemmäs 10 uutta laulajaa, jotka ovat kaikki alle 25-vuotiaita. Siellä on tosi positiivinen kehitys käynnissä.

Oulun Laulu nojaa perinteisiin

Oulun vanhimman sekakuoron, Oulun Laulun, tyyli pohjautuu kristillis-isänmaalliseen perinteeseen. Oulun Laulu toimi alkujaan kirkkokuorona, mutta suhde kirkkoon on sittemmin väljentynyt. Kuoron repertuaari käsittää klassisia kuorolaulusovituksia ja kansanlauluja. Vaikka kuoron taiteellinen johtaja on poikkeuksellisen nuori, tyyli tuskin muuttuu.

– Olen hyvässä asemassa kun saan tehdä eri kuorojen kanssa erilaisia tuotantoja. On hyvä, että Oulustakin löytyy useita erilaisia kuoroja ja pysyvyyttä. Siinä mielessä Oulun Laulu ohjelmistoineen puoltaa paikkaansa. Jos jostakin löytyy yllättävä ryntäys nuoria laulajia, jotka haluavat laulaa rokkia, niin sitten voi keskustella, onko uudistumisen paikka edessä, kuoronjohtaja Kristian Heberg toteaa.

Oulun Laulu viettää juhlavuotta 90-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlakonsertti on Oulun kaupungintalolla lauantaina 12. marraskuuta.

YLE Oulu / Juhani Ojalehto

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot