Fennovoima hieroo taas maakauppoja Hanhikivellä
Fennovoima tunnustelee maakauppoja vuoden 2009 indeksitarkistetun ostotarjouksen pohjalta.
Kuva: Fennovoima
Fennovoima tunnustelee uudelleen vapaaehtoisia maakauppoja Pyhäjoen ydinvoimalan kaava-alueella. Yhtiö on lähestynyt kirjeitse Hanhikiven alueen maanomistajia joulukuussa. Paljon rantaviivaa hallinnoiva Parhalahden jakokunta kiistää uudet kauppaneuvottelut.
Fennovoima kertoo sopineensa jo yli 300 hehtaarista maa- ja vesialueita Hanhikivellä. Puuttuvien alueiden osalta yhtiö on väläyttänyt myös pakkolunastusvaihtoehtoa.
Keskeistä rantaviivaa ja vesijättömaita hallinnoiva Parhalahden jakokunta torjui ostoyritykset pari vuotta sitten. Yli neljän miljoonan euron tarjous koski noin 50 hehtaaria maata ja 105 hehtaaria vesialueita. Yli kahdensadan osakkaan joukosta puolet olisi hyväksynyt Fennovoiman tarjouksen, mutta päätös vaatisi kahden kolmasosan tuen.
Jakokunnan suurin yksittäinen maanomistaja, metsähallitus vastusti kauppaa vuonna 2009, mutta on nyt uudella kannalla.
- Valtion toimijana meillä on lakisääteinen velvoite edistää uuden maakuntakaavan toteutumista, muotoilee metsähallituksen luontopalvelujen aluejohtaja Arto Ahokumpu.
Kirikierroksen saa unohtaa
Parhalahden jakokunta kiistää ponnekkaasti uudet kauppaneuvottelut Fennovoiman kanssa ja kertoo pyytäneensä vastauskirjeessä vain tarkempia tietoja ydinvoimalan vaikutuksista ranta-alueisiin.
- Henkilökohtaisesti odottaisin parempaa tarjousta, sanoo Parhalahden jakokunnan puheenjohtaja Juha Mattila.
Fennovoiman tekniikka- ja rakentamisjohtaja Timo Kallion mukaan korotettuja tarjouksia ei ole luvassa, sillä se ei olisi linjassa jo tehtyjen kymmenien sopimusten kanssa.
- Meillä on erittäin selkeä periaate, että kirikierrokselle ei lähdetä. Tilanne on paljon muuttunut edellisestä kerrasta, jolloin Parhalahden jakokunta teki päätöksensä. Nyt on lainvoimainen maakuntakaava ja paikkakin on valittu.
Fennovoiman mukaan maanhankinta etenee aikataulussa, eikä vapaaehtoisilla maakaupoilla vielä ole erityinen kiire.
- Kyllä ne kevään aikana neuvotellaan siihen pisteeseen, että tiedetään missä ollaan, Timo Kallio toteaa.
YLE Oulu