yle.fi


Olet tässä

Liisa Jaakonsaari: Demareilla identiteettikriisi

julkaistu 23.1. klo 15:48, päivitetty 24.1. klo 09:16
Liisa Jaakonsaari

Kuva: YLE

Sosialidemokraattien kannatus romahti sunnuntain presidentinvaaleissa historiallisen alas. Oulun vaalipiirissä Paavo Lipposta äänesti vain 3,9 prosenttia ja koko maassakin kannatus jäi 6,7 prosenttiin. Demarivaikuttajan mielestä tämä kertoo myös SDP:n suurista vaikeuksista.

Oululainen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) pitää vaalien tulosta suurena pettymyksenä. Vaikka Jaakonsaari korostaa, että kyse oli henkilövaalista, hän myöntää puolueenkin epäonnistuneen sanomansa välittämisessä.

Lipposen kampanja ei hänen mielestään onnistunut välittämään avoimuuden ja kansainvälisyyden näkökulmaa äänestäjille. Nyt ajatus suvaitsevaisuudesta kanavoitui Lipposen sijasta vihreiden Pekka Haavistolle.

- Onhan tässä kyllä selittämistä, sanoo Jaakonsaari, jonka mielestä sosiaalidemokraatit ovat menettäneet tunneyhteyden ihmisten ajatteluun.

- Kyllä tässä on semmoinen identiteettikriisi päällänsä.

Valtakunnallisesti Lipponen teki demareille pohjalukemat 6,7 prosentin kannatuksellaan. Edellinen pohjaraapaisu löytyy 50 vuoden takaa vuodelta 1962. Tuolloin sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen yhteisenä ehdokkaana presidentin valitsijamiesvaaleissa ollut sitoutumaton oikeuskansleri Olavi Honka aiheutti poliittisen kriisin. Tähän ns. Honka liittoon kytkeytyi myös ulkopoliittista jännitettä, kun Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin kesken vaalikampanjan.

Lopputuloksena Honka vetäytyi vaaleista. Tämän ns. noottokriisin varjossa sosiaalidemokraatit saivat valitsijamiesvaaleissa 36 valitsijamiestä ja 13,1 prosentin kannatuksen. Puolueen ehdokkaana oli sittemmin puolueen puheenjohtajaksi valittu Rafael Paasio.

YLe Oulu / Risto Degerman

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot