yle.fi


Olet tässä

Lisää poliiseja turvapaikkatutkintaan

julkaistu 2.10.2009 klo 06:58, päivitetty 2.10.2009 klo 12:50
Peräpohjolan poliisilaitoksen päällikkö Seppo Kinnunen

Poliisipäällikkö Seppo Kinnunen on tyytyväinen, että lisäresursseja viimein saatiin.

Kuva: YLE/ Riikka Rautiainen

Sisäasiainministeriö on myöntänyt tutkintaan korvamerkittyä rahaa kahden poliisin palkkaamiseksi Kemin poliisilaitokselle. Poliisipäällikkö Seppo Kinnusen mukaan uusien virkojen ansiosta pystytään merkittävästi purkamaan turvapaikkatutkintaan syntynyttä ruuhkaa.

Kemissä turvapaikanhakija voi joutua odottamaan pääsyä kuulusteluun jopa puoli vuotta. Uusien virkojen saamisen jälkeen tutkintaa tekee Kemissä kuusi poliisia.

- On selvää, että kun käsipareja on enemmän, myös käsittelyajat lyhenevät. Meillä on ihan selvä tavoite saada tämäkin poliisitoiminta ajanmukaiseksi, nopeaksi ja asialliseksi.

Kinnusen mukaan myös merivartioston kanssa on keskusteltu, jotta yksi merivartioston työntekijä saataisiin tarvittaessa apuun nimenomaan turvapaikkatutkintaan.

- Tämä pohjautuu poliisin, tullin ja rajavartioston yhteishankkeeseen. Se ei tarkoita viran siirtymistä meille, vaan sitä, että henkilövuosia ja kalustoa voidaan käyttää, kun siihen on ilmeinen tarve.

SPR:n Kemin vastaanottokeskuksessa on 300 turvapaikanhakijaa, mikä on puolet enemmän kuin keskuksen aloittaessa toimintansa.

Turvapaikkatutkintaan tulevien kahden uuden poliisin lisäksi Peräpohjolan alue saa yhden uuden poliisinviran. Sen sijoituspaikkaa ei ole vielä ratkaistu.

YLE Perämeri

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot