Olet tässä

Perämerellä ei tuule tarpeeksi

julkaistu 24.11.2009 klo 14:29, päivitetty 24.11.2009 klo 21:24
Tuulimyllyjä Ajoksessa

Perämeren tuuliolosuhteet jäävät selvästi Suomen tuulisimmista paikoista. Merelle on suunniteltu maan suurimpia tuulivoiman tuotantoalueita.

Kuva: YLE / Matti Sunnari

Perämeri jää selvästi jälkeen tuulioloissa maan parhaille paikoille. Ilmatieteen laitoksen tarkkojen mittausten mukaan Peremeren pohjukassa tulee heikommin kuin maan parhaimilla alueilla Pohjanmaan rannikolla ja Suomenlahdella.

Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamalla tutkimuksella on haettu perustietoa tuulivoiman mahdollisista tuotantopaikoista. Suomen tuulisimmat alueet ovat merellä, mutta sisämaastakin löytyy hyviä tuulialueita jo 100 - 150 metrin korkeudella olevilta alueilta.

Koko Suomen kattaneella tuulitutkimuksella on pyritty selvittämään, missä ovat parhaat alueet tuulivoiman tuotannolle. Tuuliatlakseksi nimetystä selvityksestä ilmeni myös, että Suomessa tuulee tuottavimmin talvisin.

Keskituulet kovia vasta avomerellä

Mallilaskelmien mukaan tuuli heikkenee Kemin ja Simon rannikolla. Keskituulennopeus voimistuu vasta kaukana avomerellä, mutta ei yllä sielläkään parhaiden alueiden lukemiin. Mittausten mukaan tuuli voimistuu talveksi. Perämerellä on rakenteilla ja suunnitteilla maan isoimpia yhtenäisiä tuulivoimatuotantoalueita

Ilmatieteenlaitoksen toteuttamassa selvityksessä kartoitettiin Suomen tuuliolosuhteet maalla ja merellä. Tiedot on mallinnettu 20 vuoden ajalta yli miljoonasta pisteestä 50 - 400 metrin korkeudelta.

Tuuliatlaksen tiedot ovat kaikkien käytettävissä keskiviikosta klo 17.00 alkaen internetissä (http://www.tuuliatlas.fi). Tuulitietojen lisäksi aineistoon on lisätty katsaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen tuuliolosuhteisiin.

Tuuliatlaksen on koonnut Ilmatieteenlaitos työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamana. Työtä on koordinoinut Motiva Oy.

YLE Perämeri

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot