Tangokuninkaallisen etsintä alkoi Lapin Radiossa
Tangomarkkinoiden alueellinen esikarsinta alkoi Rovaniemellä torstaina puolilta päivin. Tarjolla on kolmisenkymmentä ehdokasta, jotka tavoittelevat voittoa heinäkuussa Seinäjoen tangomarkkinoilla. Lapin Radioon saapuneiden kilpailijoiden esitykset kuvataan ja heidät haastatellaan.
Esikarsintakiertue saapui Rovaniemelle Jukka Hallikaisen johdolla. Lapin Radioon saapuneiden kilpailijoiden esitykset kuvataan ja heidät haastatellaan. Kilpailijoista ensimmäisinä paikalle tulivat Susanna Kunnari ja Mari Ylikärppä.
Susanna osallistui karsintaan viime vuonnakin ja oli yleisöäänestyksessä toinen ja pääsi Turkuun, mutta karsintui ensimmäisellä kierroksella.
- Systeemi on nyt tuttu ja toivon, että tänä vuonna pääsisin etenemään pidemmälle, 26-vuotias Susanna Kunnari sanoo ja tunnustaa olevansa perinteisten tangojen ystävä.
Keminmaalainen Susanna on mukana artistikoulutuksessa Oulussa ja on keikkaillut parinkin bändin kanssa, nyt bändinä on Samosa.
Jännitystä ja toiveikkuutta ilmassa
Päivän mittaan Lapin Radion isoon studioon odotetaan saapuvan useita kymmeniä tangokandidaatteja. Ennakkoilmoittautuneita oli parikymmentä.
Mari Ylikärppä oli hyvissä ajoin paikalla ennen kuvauksien alkua. Hän kävi kokeilemassa tangokarsinnoissa 90-luvun puolivälissä nuorena tyttönä. Mari voitti Olavi Virta -kilpailun vuonna 2008.
- Ihan perinteinen tango viehättää iltapukuineen ja kaikkine krumeluureineen. Kunnon tango on tunteikasta ja tulista, 35-vuotias iiläinen Mari kuvailee.
Maan sadoista esikarsijoista valitaan nettiäänestyksellä jatkoon 50 laulajaa. Tuomaristo valitsee toiset 50. Sadasta jäljelle jääneestä ehdokkaasta valitaan nettiäänestyksellä jatkoon 25 laulajaa. Tuomaristo valitsee toiset 25 Turun semifinaaleihin. Turusta lähtee heinäkuun tangomarkkinoille viisi miestä ja viisi naista.
Seinäjoella karsitaan vielä neljä ehdokasta kotimatkalle. Tangokuninkuudesta kilpailee lopulta kolme naista ja kome miestä.
YLE Lappi / Sirkku Savusalo