Poliisi selvittää mahdollisen räjähteen löytymistä Kemissä
Kuva: Riikka Rautiainen / Yle
Peräpohjolan poliisi selvittää mahdollisen räjähteen alkuperää Kemissä. Sunnuntaina merenrannan tuntumassa liikkunut ulkoilija löysi toistaiseksi tuntemattoman esineen ja otti yhteyttä Lapin hälytyskeskukseen, koska epäili esinettä räjähteeksi.
Paikalle asiaa tutkimaan tuli Peräpohjolan poliisin partio, joka hälytti apuun vanhemman konstaapelin Markku Leinosen räjähdekoiran kanssa. Räjähdekoira ei reagoinut esineeseen, joten poliisi jatkoi muulla tavoin esineen alkuperän selvittämistä.
Leinosen mukaan tarvittaessa virka-apua pyydetään myös Puolustusvoimilta.
Peräpohjolan poliisin mukaan näyttää kuitenkin siltä, että kyse ei ole räjähteestä, mutta asian selvittämistä jatketaan vielä.
Epäilyttävä löytö tehtiin rannalta Kemin Peurasaaren kappelin takaa puolilta päivin.
YLE Perämeri