yle.fi


Olet tässä

Pohjalaisvesien rapukantaa elvytetään Kuortaneella

julkaistu 21.7.2009 klo 17:14, päivitetty 21.7.2009 klo 19:47

Kuva: YLE

Ravustus on käynnistynyt. Pohjalaisvesistöissä rapuja on kuitenkin niukasti. Rapukannat pienenivät nopeasti 1990-luvun alussa, nyt kantoja yritetään elvyttää rapukasvattamon avulla.

Kuortaneen kalastusseura on kunnostanut vanhasta vesilaitoksesta rapujen kasvattamon. Ravut voivat elää viisitoista vuotta, joten kannan elvytys on monen vuoden urakka. Ensimmäiset kasvatit kalastusseura aikoo pyytää jo tänä kesänä.

- Tarkoitus on, että me tuolta Kuortaneenjärvestä saadaan emorapukantaa tänne. Sitten lähdetään tarkkailemaan ja opettelemaan, kuinka ne täällä menestyvät, kertoo Kuortaneen kalatusseuran puheenjohtaja Tauno Lampinen.

Lapuanjoen valuma-alueen alkuperäisen ravun uskotaan selviävän jatkossa kotivesillään. Kuortaneenjärvessä rapuja jo on, tosin vain murto-osa siitä, mitä huippuaikaan 1900-luvun alkupuolella.

Rapujen kasvatus on nopea keino kasvattaa kantoja, mutta jokirapukantoja voidaan elvyttää muillakin keinoin.

- Kun vesien tilanne paranee, niin tietenkin myös rapujen tilanne paranee, muistuttaa kalatalouskonsulentti Juha Ojaharju Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestöstä.

YLE Pohjanmaa

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot