yle.fi


Olet tässä

Pohjalaismaakuntien suurimmat tulot ovat Jalasjärvellä

julkaistu 2.11.2009 klo 12:43, päivitetty 2.11.2009 klo 17:19

Viime vuonna eniten tuloja kerryttäneiden kärkikolmikko on omilla miljoonaluvuillaan.

Kuva: Juha Kemppainen / YLE

Jalasjärvellä toimivan Urho Viljanmaa Oy Jalaksen johto kuittasi viime vuonna pohjalaismaakuntien suurimmat verotettavat tulot. Kymmenet pohjalaiset ylsivät miljoonatuloihin.

Työ- ja turvajalkineita valmistavan Jalaksen johtokaksikolla oli viime vuonna pohjalaismaakuntien suurimmat verotettavat tulot. Mikko Viljanmaalla verotettavia tuloja oli viime vuonna liki 10,6 miljoonaa euroa. Klaus Viljanmaan tulot olivat yli 6 miljoonaa euroa.

Jalas siirtyi vuonna 2008 osaksi ruotsalaista Ejendals-konsernia.

Maakuntien kolmanneksi suurimmat verotettavat tulot olivat viime vuonna arvopaperialalla toimivalla, pietarsaarelaisella Caj-Anders Skogilla. Hänen tulonsa olivat liki 4,3 miljoonaa euroa. Skog on myynyt rahastoyhtiönsä.

Kauhajokelaiset Jari ja Hannu Mäki-Rahkola ylsivät myös lähes neljän miljoonan tuloihin. He ovat myyneet Pesmel-nimisen yhtiönsä osakkeita.

Kaikkien miljonäärien tulot kertyivät pääasiassa pääomatuloista.

Miljoonatuloja 30 pohjalaisella

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla kaikkiaan 30 henkilöä pääsi tuloissaan viime vuonna miljoonaluokkaan. Keski-Pohjanmaa mukaan lukien miljonäärejä on 36.

Viime vuoden verotiedot tulivat julkisiksi tänään.

ILMAJOKI

Arto Lipponen 1 130 033, 50 euroa

JALASJÄRVI

Mikko Viljanmaa 10 596 135, 35

Klaus Viljanmaa 6 152 864, 99

Urho Väinö Olavi Viljanmaa 1 149 891, 20

KAUHAJOKI

Jari Mäki-Rahkola 3 968 102,74

Hannu Mäki-Rahkola 3 965 033, 57

Ilkka Alakortes 2 009 774, 76

KRUUNUPYY

Mikael Ahlbäck 1 374 413, 26

Edith Ahlbäck 1 281 322, 55

LAPUA

Jussi Isosaari 1 250 863, 30

Juha-Pekka Kontola 1 141 471, 66

MUSTASAARI

Rolf Berg 2 131 524, 88

Tore Carlson 2 106 412, 07

Mats Carlson 2 055 580, 10

Kurt Nybäck 1 808 380, 59

Håkan Teir-Siltanen 1 169 479, 25

NURMO

Jouko Oja 1 036 136, 70

PEDERSÖREN KUNTA

Jan-Henrik Sundqvist 1 342 813, 13

PIETARSAARI

Caj-Anders Skog 4 257 443, 98

Bengt Granlund 1 829 675, 05

Reija Granlund 1 763 765, 45

SEINÄJOKI

Reima Kuisla 1 098 570, 28

VAASA

Kaj Rönnlund 1 333 174, 50

Jaakko Aukia 1 231 856, 25

Anne-Maria Savolainen 1 209 644, 51

Markku Kumpeli 1 190 417, 03

VIMPELI

Esa Rannila 2 280 810, 87

VÄHÄKYRÖ

Ari Rinta-Jouppi 2 145 017, 64

YLIHÄRMÄ

Jaakko Isosaari 1 335 519, 31

Anna-Liisa Penttilä 1 229 143, 40

Koko maassa ansiotulojen kärjessä on Nokian ja Shellin Jorma Ollila 7,7 miljoonan euron tuloilla, toisena on Nokian Olli-Pekka Kallasvuo ja kolmantena Fortumin Mikael Lilius.

Pääomatulojen kärjessä on Per Gösta Viktor Hartwallin kuolinpesä. Lisää verotietoja löytyy YLE Uutisten verokoneesta.

YLE Pohjanmaa

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot