yle.fi


Olet tässä

Foodwest on laajentunut kansainvälisille markkinoille

julkaistu 25.2.2010 klo 12:50, päivitetty 25.2.2010 klo 13:46

Seinäjokelaisyrityksen työntekijämäärä on kasvanut viidessätoista vuodessa kolmesta yli 20:een. Pätkittäin Foodwest työllistää lisäksi sata henkilöä. Toiminta on laajentunut kotimaan markkinoilta myös ulkomaille Yhdysvaltoja myöten.

Elintarvikekehityksen osaamiskeskus Foodwest palvelee jo myös kansainvälisiä elintarvikeketjuja. Yrityksen toiminta on laajentunut ilman suurta melua, koska sen ydin alue eli tuotekehittely, kuuluu yrityssalaisuuksien piiriin.

Foodwest perustettiin Seinäjoelle 15 vuotta sitten edistämään maakunnallista elintarviketeollisuutta. Seinäjoella toimiva Foodwest työllisti aluksi kolme henkeä, mutta tänä päivänä työntekijöitä on yli 20. Lisäksi satakunta henkeä osallistuu pätkätyöläisinä markkinointitutkimuksiin.

Yritys on kasvanut salaa

- Me olemme kasvaneet salaa. Maakunnassa ei meitä tunneta, koska emme mainosta lehdissä. Palvelemme asiakkaita, jotka meidän osaamisesta maksavat. Tieto Foodwestistä kulkee yleensä suusanallisesti yritykseltä toiselle, kertoo ohjelmapäällikkö Salme Haapala

Foodwest sai osaamiskeskusstatuksen vuonna 1999, mikä on lisännyt sen luotettavuutta. Asiakkaita on ympäri Suomea ja hyppy kansainvälisiin kuvioihin on jo otettu.

- Meillä on asiakkaita ympäri maailmaa, Amerikasta lähtien, selventää Haapala.

Tuotekehittely pääroolissa

Foodwestiä työllistävät markkinatutkimusten lisäksi laadunhallinta ja ennen kaikkea tuotekehittely.

- Eniten lukumääräisesti työllistää tuotekehittely. Toimeksiannot saattavat olla muutaman päivän mittaisia tai kestää koko vuoden - jopa toista vuotta, sanoo Haapala.

Noin neljäsosa tuotekehittelystä liittyy tuotteiden säilyvyyden testaamiseen. Asiakkaina on sekä pieniä että jättiluokan elintarvikeyrityksiä. Tuoteiden kirjo on laaja.

- Tuoteryhmittäin ajateltuna teemme tutkimuksia leipomotuotteilla, valmisruokamarkkinoilla, juomateollisuudessa, erilaisilla viljatuotteilla ja maitotuoteilla, luettelee Foodwestin kehityspäällikkö Kristiina Niemi.

Lama ei ole purrut elintarvikkeisiin

Usko tulevaisuuten on yrityksessä edelleen vahva.

- Vaikka nyt on lama, elintarvikealalle lama ei näytä iskevän. Meillä oli valtavasti töitä viime vuonna ja sama suunta näyttää jatkuvan tänäkin vuonna, vakuuttaa ohjelmapäällikkö Salme Haapala.

YLE Pohjanmaa / Anri Koski

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot