yle.fi


Olet tässä

Duo AcCellon ensilevyllä espanjalaisia ja argentiinalaisia tunnelmia

julkaistu 17.12.2009 klo 12:29, päivitetty 17.12.2009 klo 15:42
Pasi Hirvonen ja Erkki Hirvikangas soitintensa kanssa.

Kuva: Duo AcCello

Pohjoiskarjalaiset, harmonikan soittaja Pasi Hirvonen ja sellisti Erkki Hirvikangas ovat soittaneet yhdessä kahdeksan vuotta. Yhteistyö alkoi kun harmonikkataiteilija Pasi Hirvonen haki sellistiä tohtorin tutkintonsa konserttisarjaan. Nyt duoolta on ilmestynyt ensimmäinen levy. Levyn tekoa kypsyteltiin useamman vuoden ajan.

Harmonikka ja sello ovat harvinainen yhdistelmä. Pasi Hirvonen sanoo niiden soivan hyvin yhteen. Ohjelmisto on vaihdellut barokista moderniin musiikkiin.

- Meidän ohjelmistosta voisi sanoa sen olevan kevyttä klassista tai viihteellistä klassista. Valtaosan kappaleista olemme itse sovittaneet, ne ovat sovituksia tai transkriptioita. Niin myös tällä levyllä. Transkriptio tulee sittä, että alkuperäiset sovitukset on yleensä tehty pianolle ja sellolle. Me muutamme ne harmonikalle ja sellolle.

Levyn tekemisessä ei ole pidetty kiirettä. Sitä on työstetty useamman vuoden ajan.

- Ajatus on ollut, että se valmistuu jouluksi, mutta miksi jouluksi, siitä ei ole puhuttu. Nyt se on valmis.

Levyllä 12 espanjalaisista ja argentiinalaisista tunnelmista kertovaa kappaletta. Esimerkiksi Manuel de Fallan espanjalaisia kansanlaulu sovituksia. Astor Piazzolan elokuvasta " Viimeinen tango Pariisissa" tuttua musiikkia. Pasi Hirvonen sanoo Piazzolan musiikin olevan sitä, mitä jokainen harmonikan soittaja haluaa tulkita. Levyn kolmas säveltäjä on Gaspar Cassado. Cassadon kappaleesta Danse du Diable vert on saatu myös levyn nimi, Diablo Verde, Vihreä paholainen.

YLE Pohjois-Karjala

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot