yle.fi


Olet tässä

Kuinka punainen on Kemien työväentalo?

julkaistu 15.5.2010 klo 15:15, päivitetty 22.6.2010 klo 10:34
Kemien työväentalo Tohmajärvellä.

Kemien työväentalo Tohmajärvellä.

Kuva: YLE / Veli-Pekka Hämäläinen

Kemien suuri punainen työväentalo on maamerkki tohmajärveläisessä maisemassa. Rakennus on seissyt paikallaan vuodesta 1921, jolloin se valmistui hämäräperäisissä oloissa palaneen edeltäjänsä tilalle.

- Ei se ihan huttopuuta ole, sanoo tohmajärveläinen Pauli Hakkarainen kokeillessaan koputtamalla Kemien työväentalon vanhoja hirsiä.

Hakkarainen on ollut Tohmajärven työväenyhdistyksessä niin puheenjohtajana kuin talonmiehenäkin, joten työväentalon kolkat ovat ehtineet tulla hänelle tutuksi.

Kemien nykyinen työväentalo on järjestyksessään kolmas: ahtaaksi jääneen Purtovaaran torpan jälkeen yhdistys rakensi vuodeksi 1919 uuden talon, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa jo seuraavana vuonna. Syttymissyytä on arvuuteltu - olivathan työväentalot "yllättävän kuivia siinä 20-luvun vaihteessa", kuten Hakkarainen asian ilmaisee.

Kynnys on madaltunut ja maali kuivunut

1970-luvulta entinen työväentalon talonmies Hakkarainen muistaa tarinan siitä, kun Tohmajärven teatteriväki etsi paikkaa Agapetuksen Viisi vekkulia -näytelmän harjoituksiin. Ryhmä päätyi työväentalolle, mikä kelpasi kyllä teatteriyhdistyksen kokoomuslaiselle jäsenelle, mutta ei eräälle paikallisen kauppiaan rouvalle:

- Ja hiähän ei sinne kommunistien talolle tule! rouva oli Hakkaraisen mukaan kivahtanut uutisen kuultuaan.

Sittemmin Kemien työväentalon punainen maali on kuivunut jo siinä määrin, että sen kynnys ei ole korkea yhdenkään yhteiskuntaluokan edustajalle. Näin on hyvä, tähdentää Tohmajärven Demareiden nykyinen puheenjohtaja Martti Haaranen.

- Taistelut käydään tänä päivänä valtuustosalissa eikä työväentalolla.

Martti Haaranen ja Pauli Hakkarainen tarkastelevat "Sorsanpönttöä".Martti Haaranen, Pauli Hakkarainen ja erään kuuluisan demarin vierailua varten nahalla päällystetty puhujanpönttö, "Sorsanpönttö". (YLE / Veli-Pekka Hämäläinen)

Monivuotinen remontti tuli tarpeeseen

Tohmajärven Kemien työväentalo on siitä harvinainen laatuaan Pohjois-Karjalassa, että sen seinien sisällä on yhä vilkasta toimintaa. Yhtenä osoituksena tästä on yläkerran hulppea pukuvarasto, joka on yhä paikallisten teatteriharrastajien ahkerassa käytössä.

Työväentalolla on parhaillaan käynnissä perusteellinen remontti. Tarkoituksena on, että koko talo saataisiin remontoitua vuoden 2013 loppuun mennessä. Vähävaraiselle yhdistykselle remontti on suuri ponnistus, varsinkin kun nykypäivän työväentaloja korjaamaan on vaikea löytää yhtä monta talkoolaista kuin takavuosina.

- Kyllä se aika harvojen harteilla on, mutta toivotaan että sen verran saadaan väkeä, että tämä projekti tästä etenee, sanoo talotoimikunnan edustaja Jouni Martiskin.

YLE Pohjois-Karjala / Veli-Pekka Hämäläinen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot