Venekauppa kiihtymässä Pohjois-Karjalassa
Joensuun Motor Naumasella veneet käyvät tänä keväänä hyvin kaupaksi.
Kuva: YLE / Kaisu Lötjönen
Kevään venemyynti on lähtenyt valtavaan kasvuun. Pohjois-Karjalassa venekauppiaat ovat yllättyneitä veneiden suuresta kysynnästä. Joensuun Jokikoneella ja Motor Naumasella veneitä on myyty tasaisesti helmikuusta lähtien, eikä kauppa näytä hiipumisen merkkejä.
Joensuun Motor Naumasen liikkeessä ei ole montaa myymätöntä venettä, sillä suurin osa on mennyt jo talven ja alkukevään aikana kaupaksi. Veneisiin liimatut "Myyty" -laput kertovat, että veneet odottelevat enää vain noutamista. Venemyyjä Juha Hynnisen mukaan veneitä tulee jatkuvasti lisää, mutta myös venetehtailla kevät on kiireistä aikaa. Viime vuoden heikon kysynnän jälkeen venet suorastaan viedään käsistä.
- Lamasta on jäänyt patoutunutta kysyntää, kun kaikki odotti aluksi hintojen tippumista, mutta kun huomattiin ettei ne putoa, se laukaisi venekaupan kasvun. Touko-kesäkuussa venekauppa on vilkkaimmillaan, juuri nyt kaikki haluaa ostaa veneen. Ja totta kai ennakkokauppoja tehtiin paljon talvella ja nyt sekin aiheuttaa ruuhkaa. Tilanne rauhoittuu kuitenkin pian, kertoo venemyyjä Juha Hynninen.
Vuoden 2008 myyntilukuihin vielä matkaa
Hynnisen mukaan eniten ostetaan neljämetrisiä veneitä sekä viisimetrisiä Buster L -yleisveneitä.
- Buster on hyvä yhteysvene esimerkiksi kesämökille saaristoon tai kalastajille, jotka ovat myöskin suuri ryhmä. Ja totta kai ihan muutenkin kesämökeille. Tyypillinen Busterin ostaja on noin 50-vuotias mies, jolla on asuntolainat jo maksettu, ja johon lama ole juurikaan vaikuttanut. Mutta myös muut ihmiset ostavat nyt huomattavasti viime vuotta enemmän veneitä.
Kiihtyvästä venekaupasta huolimatta venemyynnissä ei laman jälkeen päästä vielä kahden vuoden takaisiin lukuihin. Joensuun Jokikoneella ja Motor Naumasella uskotaan kuitenkin myynnin kasvavan noin 20 prosenttia tämän vuoden aikana.
- Nyt päästään vuoden 2006-2007 tasolle, mutta ei vielä yhtä koviin lukuihin kun vuonna 2008. Veneiden myynti kasvaa kuitenkin koko ajan, koska ihmisillä on yhä enemmän vapaa-aikaa ja Suomessa veneille vain on paljon kysyntää, Juha Hynninen kertoo.
YLE Pohjois-Karjala