Taulutietokone otettiin avuksi jumalanpalveluksessa
Tekstit ladataan koneille internetistä jumalanpalvelusta edeltävänä iltana.
Kuva: YLE / Ari Haimakainen
Vanha ortodoksinen jumalanpalvelusperinne ja moderni tekniikka yhdistyvät Joensuussa. Ortodoksisen seminaarin jumalanpalveluksissa on alettu käyttää taulutietokoneita kuorolaulajien apuna. Erikoinen ratkaisu on herättänyt huomiota jo ulkomaiden ortodoksisia kirkkoja myöten.
Kirkkomusiikin opiskelija Ella Kinnunen sanoo hämmästyneensä, kun ensimmäisen kerran kuuli iPadien käytöstä jumalanpalveluksessa. Hänelle laite on uusi tuttavuus, joka on kuitenkin nopeasti osoittautunut hyödylliseksi.
- Koneesta katsotaan jumalanpalvelustekstit ja lauletaan sävelmien mukaan. Sivua pystyy vierittämään, selaamaan ja suurentamaan. Vielä kun koneessa on oma valo, on aika helppo lukea, eikä tarvitse säheltää lamppujen kanssa, Kinnunen kertoo.
Yksi tabletti korvaa kasan kirjoja
Taulutietokoneen tarkoituksena on korvata kirjat, joita tarvitaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa runsaasti. Ulkomaiden suurissa kirkoissa joka kuukaudelle on painettu omat paksut opuksensa.
- Sen asemesta että kanttorilla olisi viisi tai kuusi kirjaa, hänellä voi olla yksi tällainen laite ja siinä on kaikki tarvittava. Myös Raamattu, rovasti Rauno Pietarinen sanoo.
Jumalanpalveluksessa tarvittavat tekstit ladataan taulutietokoneisiin vapaaehtoisten ylläpitämältä ortodoksi.net -sivustolta. Toistaiseksi koneeseen ladataan vain tekstejä, mutta tulevaisuudessa siitä luetaan kenties myös nuotteja.
Kuorolaulajien lisäksi myös pappien on tarkoitus ottaa iPadit käyttöön.
(YLE / Ari Haimakainen)
"Onhan meillä keskuslämmityskin"
Ortodoksisessa seminaarissa tarvetta uuden teknologian käytölle on ollut jo kauan. Papit kokeilivat taulutietokoneen kaltaista laitetta viisi vuotta sitten, mutta tuolloinen teknologia osoittautui kömpelöksi.
- Nyt meillä oli käyttötarkoitus valmiina. Heti kun laitteet kehittyivät riittävästi, me iskimme kiinni, rovasti Rauno Pietarinen paljastaa.
Pietarinen ei ole kuullut, että vastaavanlaista tekniikkaa olisi käytetty muualla maailmassa. Kiinnostuneita kyselyitä on kuitenkin tullut, eikä modernin tekniikan liittäminen vuosituhantisiin perinteisiin ei ole kauhistuttanut vanhoissakaan kirkoissa.
- Teknologia on ihmistä palveleva asia. Kysymys ei ole siitä, sopiiko uusi teknologia kirkkoon - onhan meillä keskuslämmityskin. Uskon, että tähän suuntaan mennään monella muullakin saralla kuin kirkossa.
YLE Pohjois-Karjala / Veli-Pekka Hämäläinen