Radio Porin omistus sai hyväksynnän
Valtioneuvosto on hyväksynyt Radio Porin uudet omistusjärjestelyt. Päätöksen mukaan mainosrahoitteisen paikallisradion uusi johto on riittävän vakavarainen nykyisen toiminnan jatkamiseen.
Radioasema siirtyy uudelle Mediatakojat -yhtiölle, joka on vanhan Teljän Mediat -yhtiön omistama tytäryhtiö.
Teljän Mediat -yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen lisäksi uudessa yhtiössä on yksi ulkopuolinen omistaja.
Radio Porilla on lupa paikallisradiotoimintaan vuoden 2011 loppuun. YLE Satakunnan saamien tietojen mukaan Radio Pori oli myynnissä pitkään.
Asema on yksi Suomen vanhimmista paikallisradioista.
YLE Satakunta