yle.fi


Olet tässä

Yyterin mäntymetsät ovat vaarassa tuhoutua kokonaan

julkaistu 30.8.2010 klo 06:03, päivitetty 30.8.2010 klo 12:33
Tähtikudospistiäisen toukka.

Tähtikudospistiäisen toukka kaivautuu hiekkaan kolmeksi vuodeksi odottamaan aikuistumista.

Kuva: YLE / Jari Pelkonen

Tähtikudospistiäiset ovat tähän mennessä tuhonneet alueen metsistä jo 150 hehtaaria. Asiaa tutkinut tutkija uskoo nyt, että tuhot laajenevat todennäköisesti seuraavan kahden vuoden aikana jopa 1 000 hehtaarin alalle.

Tähtikudospistiäisen toukkia on löydetty Yyteristä edelleen runsaasti. Kolmen vuoden sykleissä esiintyvän tuholaisen voimallista tulemista odotetaan Yyterin männikköön vuonna 2012. Tuhot ovat kasvamassa kuitenkin jo ensi vuodeksi.

Toivo pienemmästä tuhosta on hiipumassa, eikä tuhojen estämiseksi ole tehtävissä paljoakaan.

- Toivotaan, että luontaiset viholliset loiset, joita nyt on ollut paljon toukissa, vähän vähentäisi tuhoja. Pahalta kuitenkin näyttää, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Antti Pouttu.

Miljardeista madoista apua?

Tuhoalueille on viime perjantaina istutettu kokeeksi neljä miljoonaa sukkulamatoa neljään eri tutkimuspisteeseen. Toiveena on, että sukkulamadot alkaisivat syödä tähtikudospistiäisen toukkia. Aluksi kokeillaan miljoonan sukkulamadon erän istuttamista neliön alalle ja mikäli torjunta onnistuu, saatetaan Yyteriin harkita miljardien sukkulamatojen istuttamista.

Ainoa esiintymä Suomessa

Yyterin pistiäistuhot ilmenivät ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin 20 hehtaaria mäntymetsää kuoli pistiäisen syötyä puista kaikki neulaset. Vuonna 2009 tuhot kasvoivat jo 150 hehtaarin alalle. Toistaiseksi tähtikudospistiäistuhojen ei ole havaittu leviävän Yyteriä edemmäksi, vaikka tähtikudospistiäinen itsessään on laajalti koko Suomessa tunnettu laji. Yyterin kaltaisia yhdyskuntia ei kuitenkaan Suomessa ole muualla havaittu.

Lähin tähtikudospistiäisten tuhoalue löytyy tutkija Antti Poutun mukaan Virosta. Euroopassa lajia on tavattu mm. Puolan ja Saksan rajalla, jossa se tuhosi jopa 200 000 hehtaaria metsää vuosien 1920-1950 aikana. Asiantuntijat eivät ole vielä keksineet keinoa pistiäisen torjuntaan.

YLE / Jari Pelkonen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot