yle.fi


Olet tässä

Porin jätteenpolttolaitoshanke jäissä, mutta ei kuopattuna

julkaistu 8.9.2010 klo 06:58, päivitetty 8.9.2010 klo 11:12
Jätettä kaatopaikalla

Kuva: YLE

Poriin pitkään suunniteilla olleen jätteenpolttolaitoksen kohtalo on epävarma. Hanke on tällä hetkellä jäissä, mutta ei vielä kuopattuna. Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen sanoo, että laitos voidaan toteuttaa aikaisintaan alkaneen vuosikymmenen puolivälissä.

Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen sanoo, että hanketta ei olla kokonaan haudattu, se on jäänyt odottamaan tulevia ratkaisuja.

- Meillehän valmistui 2008 loppuvuodesta Kaanaaseen voimalaitos, joka tuli tavallaan tämän viivästyneen jätteenpolttolaitoksen sijaan ja näin ollen jätteenpolttolaitoksen valmistuminen siirtyi vähintäänkin tämän alkaneen vuosikymmenen puoliväliin.

- Tietenkin siihen että toteutuuko jätteenpolttolaitos, siihen vaikuttaa paikallisen teollisuuden energiantarve ja se, minkälaisia ilmastopoliittisia päätöksiä ja energiaveroratkaisuja valtiovallan taholta tehdään.

Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen sanoo, että asiaan on vaikuttamassa useampi seikka:

- Yksi on lainsäädännön kehittyminen, sitten tässä ovat erilaisten vero- ja tukijärjestelmien muutokset ja tietysti itse polttoainemarkkinat. Kaikki nämä vaikuttavat siihen mikä meidän seuraava investointimme on.

Tässä tilanteessa on pakko pitää monia vaihtoehtoja

- Esimerkiksi nämä veroratkaisut, joita nyt ollaan tekemässä, ovat aiheuttamassa monien aika tuoreidenkin investointien muuttumisen kannattamattomiksi.

Rintanen painottaa sitä, että tämmöisessä toimintaympäristössä on pakko pitää suunnittelussa mukana muitakin vaihtoehtoja kuin tämä jätteenpoltto.

- On pyrittävä tekemään käytettävissä olevan tiedon perusteella mahdollisimman hyvä ratkaisu sekä talouden että ympäristön kannalta.

YLE Satakunta

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot