Kanerva: Porin kesä koko Suomelle kova juttu
Kuva: YLE
Porin tapahtumaviikko on kasvanut koko Suomen ylpeyden aiheeksi, joka noteerataan myös kansainvälisesti, sanoo Porissa tänäkin kesänä vieraileva kansanedustaja, Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva.
Ilkka Kanervan mukaan Porin "tapahtumakaupunki-brändi" on hyvin tiedossa myös Porin ja Satakunnan ulkopuolella.
- Kutsutaan tätä sitten keskikesän keikaukseksi tai miksi, niin tämä Pori Jazzin ja SuomiAreenan täyttämä viikko ei ole enää vain porilainen ilmiö, vaan se on kasvanut ulos raameistaan. Tämä on jo koko Suomelle kova juttu. Myös Euroopassa viikon tarjonta noteerataan niin merkittäväksi, että tänne kiinnostaa tulla.
-Suomessa ei ole mitään vastaavaa koko vuoden kierrossakaan.Kukaan ei olisi voinut keksiä tällaista hienon musiikillisen sisällön ja yhteiskunnallisen keskustelun kohtaamista. Se on syntynyt luovuuden ja kehittymisen tietä.
- Älkää pitäkö tätä enää vain porilaisten vaan suomalaisten ylpeydenaiheena!
-Olen joskus mielessäni projisoinut tämän Turkuun, mutta kyllä tämä toimii Porissa paremmin. Tämä monimuotoisuus, pieniin osiinsa hajautunut, mutta kokonainen sävellys toimii Porin kokoisessa kaupungissa. Turussa olisi vaikea saada tällaista tarjontaa näin suppealle alueelle niin, että luontoperspektiivikin on mukana.
Kanerva ehdottaa, että SuomiAreena starttaisi ensi kesänä Turusta, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tänä vuonna Porin kaupungin ja MTV3:n järjestämän SuomiAreenan aloituskaupunkina oli Tampere.
YLE Satakunta