Sandelsin patsas siirtyy tieremontin alta
Kuva: YLE / Juha Korhonen
Siilinjärvellä on menossa poikkeuksellinen sotamuistomerkin siirto. Toivalan taistelun muistomerkki siirretään uuteen paikkaan viitostien remontin takia.
Kaksisataa vuotta sitten Toivalassa käytiin Suomen sodan taisteluja. Suomalaisjoukkoja johti taidokkaasti Eversti Sandels.
Sandelsin patsaana tunnettu, yli 70 vuotta vanha muistomerkki, vaihtaa paikkaa nyt jo toista kertaa.
Sota-ajoista muistuttava Kuopion isänmaallisen seuran pystyttämä patsas oli alunperin nykyisen viitostien kohdalla. 60-luvulla kivipaasi väisti tieuudistusta ja nyt on taas muutto edessä. Lähes 100 000 kiloa painava muistomerkki siirretään puolen kilometrin päähän.
Pakon sanelema siirto
Projektipäällikkö Hannu Nurmi Tiehallinnosta kertoo, että patsaan siirtäminen oli pakon sanelema asia.
- Tälle paikalle tulee viitostien rinnakkaistie. Rinnakkaistielle ei ollut löydettävissä muuta vaihtoehtoa. Hyvässä yhteistyössä eri tahojen kanssa uusi paikka patsaalle kuitenkin löytyi.
Siirtotyötä urakoivan Situra Oy:n Juuso Siltanen on urakasta mielissään.
- Tämä on ainutkertainen mahdollisuus, ja ei varmaan toista kertaa elämässä päästä yhtä hienoa projektia tekemään, Siltanen iloitsee.
Patsaan siirtäminen on tarkkaa puuhaa
Sandelsin patsaassa on yli 200 kiveä. Siirtoa varten kaikki kivet on tarkasti merkitty. Osa kivistä painaa jopa 300 kiloa. Viisi metrisen patsaan uuden alustan on oltava erittäin tukeva, kertoo Juuso Siltanen.
- Massanvaihto uudella paikalla on tehty kolmen metrin syvyyteen asti. Sen jälkeen siihen valetaan 30 senttiä paksu betonilaatta alle, jonka päälle lähdetään perustamaan tuo patsas. Eli liikettä ei pitäisi päästä näillä pohjilla tapahtumaan, Siltanen arvelee.
Sandelsin patsas nousee syksyn aikana Vuorelaan, viitostien länsipuolelle. Siirtourakka maksaa noin 90 000 euroa. Tulevaisuus näyttää miten kauan patsas saa olla aloillaan.
- Ainakaan tiehankkeiden takia sitä ei tarvitse enää sirtää. Kyllä tuo uusi paikka on myös erittäin kaunis ja hyvä, projektipäällikkö Hannu Nurmi Tiehallinnosta arvioi.
YLE Savo / Jukka Eskanen