Keisarin uudet vaatteet
Radio Savon Petri Julkunen arvioi asiantuntemuksella ja maalaisjärjellä muotituulia tässä viikottaisessa muotiblogissaan. Miksikö? Koska jonkun se on tehtävä. Ja se joku on tällä kertaa Julkunen.
Tsau kaikille!
Tämä on siis allekirjoittaneen ensimmäinen lahjoitus maailman muotiblogien suhteen. Tai blogien maailmaan ylipäätään. Joku saattaa pohtia, millä kompetenssilla kaksi yliopistoa kesken jättänyt jantteri voi arvioida muotia. Minä kerron teille, ihan samalla tavalla kuin muutkin.
Maailmassa on vaatteita ja kenkiä ja hattuja ja mitä niitä nyt onkaan. Osa niistä näyttää hölmölle, osa ei. Ei tämä ole niin vaikeaa. Ei ole rakettitiedettä. Joten - Heh heh!
-Tervetuloa muodin tosi mystiseen maailmaan. Oppaasi on parhaasta päästä.
Miksi ihmeessä maailmassa on valkoisia vaatteita? Meitsi ei kuulkaa ymmärrä. Valkoisessa vaatteessa näkyy kaikki - sinappi, punaviini, jäätelö ja veri aivan liian räikeästi. Siinä missä pienet röpöstelyt hautautuvat värikkäisiin vaatteisiin kuin jäät juomalasiin, valkoisen vaate kirkuu kilometrien päähän että "TÄÄLTÄ TULEE RÄHMÄKÄPÄLÄ JA SOTTAPYTTY!". Ei hyvä. Ja sitten kun yrittää syljellä pyyhkiä tahraa valkoisesta vaatteesta, se leviää vaan kahta kauheammin.
Väittävät myös, että valkoiset vaatteet lihottavat? Testasin asian ostamalla kahdet viimeisintä huutoa olevat tangat, valkoiset ja pinkit. Menin puntarille ja katsoin tuloksen. Ei grammankaan eroa. Valkoiset vaatteet eivät siis tutkitusti lihota. Mutta eivät varmaan laihdutakaan, kun katsoo miten sumopainijoiden tänäkin vuonna suosima valkoinen matchaa ruumiinrakenteen kanssa.
Valkoiset vaatteet sopivat kahden sorttisille ihmisille - leipureille ja hölmöille.
Ensi kertaan, muotiystäväni.
Tsau!
YLE Savo / Petri Julkunen