Tahkon korotushaaveille kova kolaus
Kuva: Tahko Development Oy
Nilsiän kaupunginvaltuusto on hylännyt kaupungin ja Tahkon korottamista ajavan Tahko Development -yhtiön välisen puitesopimuksen ja maanvuokrauksen tiukan äänestyksen jälkeen.
Sopimus hylättiin yhden äänen enemmistöllä äänin 14-13. Päätös tarkoittaa sitä, että Tahko Developmentin hallitus joutuu nyt vakavasti pohtimaan, kannattaako hanketta viedä enää eteenpäin.
Tahkon korotusta ajavan Tahko Developmentin toimitusjohtaja oli saapunut kertomaan hankkeestaan nilsiäläisille ennen ratkaisevaa kaupunginvaltuuston kokousta. Viime hetken valistustyö ei silti tuottanut tulosta, vaikka toiveet olivat korkealla.
- Haluamme nyt vielä varmistaa sen, että tavallisilla äänestäjillä kuin luottamusmiehillä on mahdollisuus saada päivitettyä tietoa hankkeen tilanteesta, sanoi Tahko Developmentin toimitusjohtaja Jussi Kammonen vain runsasta tuntia ennen valtuuston kokouksen alkua.
Täpärä tyrmäys
Lopullisen tuntuinen ratkaisu Tahkon korotushankkeesta syntyi vilkkaan mutta asiallisen keskustelun jälkeen. Tiukalla, yhden äänen enemmistöllä, äänin 14-13 Nilsiän kaupunginvaltuusto päätti hylätä kaupungin ja Tahko Developmentin välisen puitesopimuksen.
Sopimus sisälsi muun muassa suunnitelman vuokrata hankeyhtiölle 50 hehtaaria kaupungin maata.
Kielteinen päätös merkitsee sitä, että Tahkon korotushanke saattaa nyt jäädä kokonaan toteutumatta. Hanketta vastustavat huokaisivat helpotuksesta.
- Ihan turha tässä on lähteä ilon kiljahduksiin, toteaa hanketta vastustanut valtuutettu Sakari Pentikäinen (kd.).
- Nilsiä on rämpinyt vaikeassa suossa kun tätä hanketta on pyöritelty, kaupungin päätöksentekokulttuuri ja -valmius on aika paljon jumiutunut tähän hankkeeseen, Pentikäinen miettii.
Tahkon korotusta ja puitesopimusta kannattaneet aikovat tyytyä tulokseen, niin myös valtuuston puheenjohtaja.
- Minä olen tottunut siihen, että minkä valtuusto on päättänyt, niin sen mukaan eletään. Sen jälkee pulinat pois, painottaa valtuuston puheenjohtaja Jaakko Leskinen (kesk.).
Pettymys sulatteluun
Hankeyhtiössä ollaan pettyneitä. Vuosien työ Tahkon korottamisen parissa on vienyt aikaa ja rahaa. Toimitusjohtaja Kammonen harmittelee päätöstä ja aikoo nukkua muutaman yön, ennen kuin tekee päätöksen mahdollisesta jatkosta.
- Keljuttaa tietysti tosi paljon. Olemmehan me yhtiön riskienhallinnassa tähänkin joutuneet varautumaan. Yhtiön hallitus sitten päättää siitä, kuinka jatketaan, toimitusjohtaja Kammonen toteaa.
YLE Savo