yle.fi


Olet tässä

Sähköpyörä on eläkeläisen tai hifistin kätevä kauppakassi

julkaistu 11.8.2009 klo 12:23, päivitetty 11.8.2009 klo 16:28

Maailmassa myydään vuosittain noin 22 miljoonaa sähköistä polkupyörää. Pääosin kulkupelit valmistetaan ja myydään Kiinassa, jossa ne ovat olleet tuttu näky jo pitkään.

Suomessa pyöriä on muun muassa postin käytössä. Hintojen halvetessa sähköpyörät yleistyvät yksityiskäytössäkin.

Sähköisen polkupyörän historia on pitkä. Ensimmäinen pyörä patentoitiin vuonna 1895 Yhdysvalloissa. Massatuotteeksi sähköpyörä on kehittynyt 2000-luvulla kevyen ja kestävän litiumakun myötä. Tänä vuonna maailmassa myydään arivolta 22 miljoonaa sähköistä polkupyörää.

Sähköavusteisen pyörän päämarkkinat ovat Kiinassa, jossa suurin osa ajopeleistä myös valmistetaan. Maassa on noin 100 sähköpyörätehdasta ja niiden tuotteita myydään kotimaassa vuosittain 20 miljoonaa. Pyörän suosion taustalla on muun muassa se, että Kiinassa on kaupunkeja, joissa polttomoottorikäyttöiset mopot on kielletty. Esimerkiksi Shanghaissa on kovat sanktiot mopoilijoille.

Postikin kulkee sähköllä

Sähköiset pyörät ovat olleet Suomessakin ammattikäytössä jo jonkin aikaa. Helkama on valmistanut tällä vuosituhannella yli tuhat pyörää Postin käyttöön.

Tavalliselle pyöräilijälle sähköpyörän hinta on ollut aika kova, mutta pikkuhiljaa se putoaa ja sähköiset pyörät yleistyvät. Tampereella sähköpyöriä myyvä Arne Nysted arvioi maassa olevan noin 3000 sähköpolkuryörää.

- Pyörä on oiva kakkosauton korvike, Arne Nysted kertoo.

- Itse kuskaan lasta tarhaan pyörän perässä kulkevalla kärryllä, kun vaimo lähtee autolla töihin. Pyörä sopii hyvin myös työmatkalaisille, nivelvaivaisille sekä reuma- ja sydänpotilaille. Muutama hifistikin on tietysti käynyt pyörän hankkimassa.

Tulevaisuudessa vanhusten uskotaan olevan iso asiakasryhmä sähköpyöräkaupoissa. Kun esimerkiksi Saksassa myydään nyt 80.000 sähköpolkupyörää vuodessa, niistä puolet menee eläkeläisille.

- Pyörä pitää peruskunnon hyvin yllä, Nysted sanoo.

- Eläkeläiselle se on kätevä kauppakassi tai vaikka mökkimatkan kulkupeli.

Vauhti kiihtyy yllättävän kovaksi

Lainsäädäntö määrittää tarkat rajoitukseti sähköavusteiselle polkupyörälle. Sähköstä saa apua ainoastaan poljettaessa ja apu loppuu 25 kilometrin tuntivauhdissa. Poljettaessa pyörän vauhti kiihtyy helposti maksimivauhtiin.

Halvimman sähköpyörän saa 700 eurolla. Vaikka mopon voisi saada halvemmalla, pyörän käyttökustannukset ovat olemattomat. Bensaa ei kulu eikä pyörä tarvitse liikennevakuutuksia.

Koekäytössä sähköisen polkupyörän vauhti tuntuu yllättävän kovalta ja ylämäet menevät kevyesti. Sähkö avustaa vain poljettaessa eli esim. alamäissä vauhti ei kiihdy tavallista pyörää kovemmaksi. 25 kiloa painava sähköpyörä on 8 kiloa tavallista pyörää painavampi.

Sähköpyörän akku riittä koosta riippuen kaupungissa 30 tai 50 kilometrin ajoon ja maantiellä 50 tai 80 kilometriin. Akun lataamiseen menee 4-6 tuntia ja se kestää 500-800 latauskertaa. Hintaa sadalle kilometrille tulee noin 15 senttiä.

YLE Tampere

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot