yle.fi


Olet tässä

Vastaanottokeskuksessa annetaan eväät uuteen elämään

julkaistu 19.8.2009 klo 15:27, päivitetty 19.8.2009 klo 15:55

Härmälän vastaanottokeskuksessa Tampereella nuoret opettelevat uutta kulttuuria ja itsenäistä elämää. Alaikäisille turvapaikanhakijoille tarvitaan yhä enemmän omia perheryhmäkoteja.

Alaikäisten maahanmuuttajien ryhmä- ja perheryhmäkoti aloitti toimintansa kesäkuussa Tampereen Härmälässä. Ryhmäkoti on lasten asuinpaikka turvapaikan hakemisen ajan, kun taas perheryhmäkodin asukkaat ovat jo saaneet oleskeluluvan. Toistaiseksi vastaanottokeskus on 10-paikkainen.

- Tilat eivät tällä hetkellä salli enempää. Syksyn aikana käyttöön saadaan 10 yksiötä, joissa voi paremmin opetella oman, itsenäisen elämän alkeita ja sekä harjoitella yksin asumista ohjauksessa, kertoo vastaanottokeskuksen johtaja Pekka Ihalainen.

Vastaanottokeskus sijaitsee vanhan Härmälän motellin tiloissa, jotka nykyään omistaa Pirkan Opiskelija-Asunnot Oy. Turvapaikanhakijat saapuvat Härmälään suoraan Pirkanmaan poliisilta tai toisesta vastaanottokeskuksesta.

- Alaikäisille nuorille määrätään mahdollisimman nopeasti edustaja, joka toimii huoltajan oikeuksilla ja on mukana päättämässä nuoren asioista. Oleskeluluvan saatuaan he yleensä sijoittuvat perheryhmäkoteihin ja sieltä edelleen itsenäiseen asumiseen. Sen jälkeen käynnistetään mahdollisesti perheenyhdistämisprosessi.

Raskaista asioista pitää puhua

Härmälän vastaanottokeskuksessa asuvat nuoret ovat 15-17-vuotiaita. Viisi poikaa on kotoisin Irakin kurdialueilta, ja lisäksi keskuksessa asuu kolme somalipoikaa ja kaksi somalityttöä.

- Aika hankalista oloista nuoret ovat tulleet, ja varmasti se on myös jättänyt heihin jälkensä. Epätietoisuus oman perheen voinnista vaivaa monia. Toisten vanhemmat tai muut perheenjäsenet eivät ole enää elossa, Pekka Ihalainen toteaa.

Jokaisella nuorella on omaohjaaja, joka auttaa ja tukee häntä päivittäisessä elämässä. Härmälässä omaohjaajana toimiva Minna Orsama kertoo, että nuoren kanssa pyritään pääsemään läheisiin väleihin.

- Tavoitteena on luoda läheinen kontakti, jotta nuori voisi puhua myös murheistaan ja huolistaan. Nuorilla on taustalla hyvin rankkoja kokemuksia, joten luottamuksen saaminen on hyvin tärkeää.

Härmälässä on yhteensä 16 työntekijää, jotka toimivat kolmessa vuorossa. Lasten ja nuoren kanssa työskentelee omaohjaajien lisäksi muun muassa tulkkeja ja terveydenhoitaja.

Kielimuuri aiheuttaa konflikteja

Päivisin vastaanottokeskuksen huoneissa on hiljaista, sillä lapset ovat koulussa. Suurin osa heistä opiskelee ammattiopistossa, ja muutamat ovat selvittäneet mahdollisuutta opiskella peruskoulun yläluokilla. Iltapäivisin vastaanottokeskuksessa alkaa vilinä ja vilske.

- Kaikki nuoret osallistuvat arjen töihin, joihin jokaisella on oma vastuuvuoro. Vapaa-ajalla opetellaan suomalaisia tapoja ja harrastetaan kaikenlaista. Tampere on iso kaupunki, ja tekemistä riittää, kuvailee Minna Orsama.

Hänen mukaansa ongelmia tuottaa toisinaan kielimuuri paitsi suomalaisten, myös muiden vastaanottokeskuksen asukkaiden kanssa.

- Kun toista ei ymmärrä, voi helposti turhautua, ja se näyttäytyy usein konflikteina. Asioita selvitellään tulkkien kanssa. Suomen kielellä täällä yritetään pärjätä ja osittain myös englannilla.

Viime vuoden puolella alaikäisten maahanmuuttajien määrä Suomessa nousi merkittävästi. Pekka Ihalainen painottaa, että maahan tarvittaisiin lisää nimenomaan alaikäisten vastaanottoyksiköitä.

- Täällä Pirkanmaalla asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat hyvin vaihtelevia. Kyllä vastaanottokeskukset ovat joka paikassa löytäneet oman väylänsä alkuhankaluuksista huolimatta.

YLE Tampere / Teija Valkeinen

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot