Maahanmuuttajapojille tukea Kölvistä
Kuva: YLE
Pakolaisina maahan muuttaneiden poikien tukitoiminnalle on tilausta Tampereella. Monikulttuurisen poikatyöyksikkö Kölvin toimintaan osallistuu 40-70 nuorta viikoittain.
Uusien pakolaiskeskusten myötä osallistujia olisi enemmänkin, jos resurssit riittäisivät. Keskustelua, harrastamista ja vertaistukea tarjoava toiminta pyörii pääosin vapaaehtoisvoimin.
Maahanmuuttajapoikatyön johtaja Elina Niinivaaran mukaan uuteen kulttuuriin sopeutuminen voi olla hankalaa, mutta hän toivoo nähtävän myös asian hyvät puolet.
-Ainakin meillä käyvät pojat ovat pääasiassa todella ihania, valloittavia, kohteliaita, ystävällisiä, lämpimiä ja vaikuttavia persoonia.
-Haluaisin, että myös se näkyisi, ettei aina lähestyttäisi tätä asiaa ongelmien kautta. Heillä on mielettömiä voimavaroja olemassa. Jos saadaan heidän kokemuksensa ja elämännäkemyksensä käyttöön, niin se on pelkkää plussaa myös suomalaiselle yhteiskunnalle, Elina Niinivaara sanoo.
YLE Tampere