yle.fi


Olet tässä

Miesasia kaipaisi miesten omaa ääntä

julkaistu 3.11.2009 klo 12:27

Kuva: YLE

Miehet ovat olleet mukana tasa-arvokeskustelussa jo lähes 30 vuotta, mutta silti miesasia nousee kerta kerran jälkeen esiin uutena. Asiantuntijan mukaan miehet eivät ole jaksaneet seistä asiansa takana tarpeeksi pitkäjänteisesti ja äänekkäästi.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston sihteeri Arto Jokinen myöntää, että miesten ongelmat ovat osin jääneet naisten tasa-arvoasian alle.

- Täytyy muistaa, että sukupuolten välisestä tasa-arvosta on keskusteltu jo 60-luvulla. Silloin naisten asema oli huono, ja nimenomaan työmaailmassa naiset ovat edelleen miehiä huonommassa asemassa. Tasa-arvotyö keskittyy kuitenkin helposti vain naisiin, vaikka miestenkin asemassa olisi parantamisen varaa.

Vaikka miehet ovat olleet mukana tasa-arvokeskustelussa jo kymmeniä vuosia, asia nousee tasaisin väliajoin esiin aivan uutena. Taas kerran puhutaan siitä, että nyt miehet ovat viimein nousseet esiin. Arto Jokisen mukaan miehet voisivat etsiä syytä myös peilistä.

- Miesten taholta ei ole pistetty asialle minkäänlaisia paineita. Miesten itsensä pitäisi tulla voimakkaammin mukaan keskusteluun.

Isyyden tukeminen auttaisi naisiakin

Tasa-arvobarometrin mukaan kodeissa ollaan tyytymättömiä. Naiset kokevat edelleen kantavansa päävastuun kotitöistä. Miesten asema koetaan puolestaan heikoksi esimerkiksi erotilanteissa. Usein puhutaan miesten sorsimisesta lasten huoltajuudesta kiisteltäessä. Arto Jokinen myöntelee, mutta muistuttaa ettei väitettä ole toistaiseksi tutkittu sen enempää.

Useimmiten eroa hakee nainen. Erään Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan kotitöihin ja lastenhoitoon osallistuva mies on hyvä tae avioliiton kestävyylle, Jokinen kertoo.

-Perheissä, joissa mies osallistuu lastenhoitoon, tulee vähemmän avioeroja. Erojen ennaltaehkäisy pitäisikin aloittaa heti. Jos mies osallistuisi kodin töihin ja lasten hoitoon enemmän, erot ehkä vähenisivät. Muutos toimisi molempien hyväksi, koska isyyden vahvistaminen tukisi myös naisten työmarkkinatilannetta.

Miehet hyödyntävät isyysvapaitaan huonosti

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa aherrettiin vuosia, jotta isille saatiin mahdollisuudet käyttää isyys- ja vanhempainvapaita. Nyt parin viikon mittainen, synnytyksen jälkeinen isyysvapaa on jo suosittu. Vanhempainvapaalle miehiä joutuu kuitenkin edelleen patistelemaan, Arto Jokinen harmittelee.

- Pohjoismaisessa tutkimuksessa on todettu, että miehet käyttävät vain ne vapaat, jotka eivät ole siirrettävissä äideille. Isille pitäisi siis osoittaa korvamerkittyjä vapaita, silloin niitä käytettäisiin enemmän.

Toistaiseksi vain 12 prosenttia isistä hyödyntää vanhempainvapaamahdollisuuttaan. Kannustimia siis kaivataan. Tällä hetkellä isiä houkutellaan lastenhoitoon muun muassa sillä, että jos isä käyttää vanhempainvapaan kaksi viimeistä viikkoa, perhe saa bonuksena ylimääräisen isäkuukauden.

Asevelvollisuus on iso ongelma

Miesten tasa-arvosta puhuttaessa eräs keskusteluun yhä uudestaan nouseva teema on asevalvollisuus. Muun muassa vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä on viime aikoina ottanut asiaan kantaa. Ryhmä haluaisi korvata asevelvollisuuden vapaaehtoisella turvallisuuskoulutuksella. Arto Jokinen näkee asevelvollisuuskysymyksen ongelmallisena.

- On selvää, että vain toiseen sukupuoleen kohdistuva yleinen asevelvollisuus rauhan aikana on tasa-arvo-ongelma. Asia on laissa kierretty siten, ettei valtiota pääse syyttämään syrjinnästä. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa on jo pitkään pohdittu yhteistä kannanottoa asiaan. Sopu on kiven alla, sillä neuvottelukunnassa istuu eri puolueiden edustajia, ja asevelvollisuus on paitsi tasa-arvokysymys myös puolustuspoliittinen kysymys. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin, ja meidän pitäisi lisätä naisten osuutta sekä siviili- että sotilaallisissa töissä. Mahtaako naissotilaiden lisääminen kuitenkaan olla oikea ratkaisu, Jokinen pohtii.

Millä yhteiskunnallisten ongelmien kimppuun?

Miehen asema yhteiskunnassa näyttää tilastojen valossa tylyltä: miehet elävät lyhyemmän elämän kuin naiset, syrjäytyvät helpommin ja loistavat itsemurhatilastoissa mutta eivät korkeakoulujen pääsykokeissa.

Arto Jokinen ei lähde suoralta kädeltä syyttelemään niin yhteiskuntaa kuin miehiä itseäänkään.

- Tätä kenttää ei ole mietitty kunnolla. On vaikeaa erottaa mies- ja tasa-arvokysymykset toisistaan. Tilastojen mukaan miehet joutuvat esimerkiksi naisia useammin väkivallan uhreiksi, tosin pääosin toisten miesten taholta. Onko väkivaltaongelma tasa-arvo- vai mieskysymys?

Myös miesten kehnoon terveyteen liittyy paljon kysymyksiä. Tupakka, alkoholi, riskialttiit työpaikat ja erilaisiin onnettomuuksiin joutuminen vaanivat nimenomaan miehiä.

- Terveyspalveluihin pitäisi lisätä sukupuolispesifejä keinoja tavoittaa ryhmät, ehdottaa Arto Jokinen.

YLE Tampere / Mari Vesanummi & Anna Sirén

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot