Valtuustosopimus allekirjoitettiin Tampereella
Pitkään neuvoteltu ja kertaalleen jo tyrmätty valtuustosopimus on allekirjoitettu maanantaina iltapäivällä. Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmät ovat hyväksyneet uudistetun sopimuksen omissa kokouksissaan.
Laajan sopimuksen ulkopuolelle jäävät vain perussuomalaiset ja SKP. Kolmivuotinen sopimus pitää sisällään muun muassa verojen ja taksojen korotuksia sekä linjauksia palvelutarjonnasta ja henkilöstösäästöistä.
Tampereella viikkoja väännetty laaja valtuustosopimus oli karahtaa kiville parisen viikkoa sitten, kun sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton ryhmät irtautuivat neuvotteluista. Yksimielisyyttä ei oltu saavutettu muun muassa henkilöstön lomautuksissa, vasemmiston vaatimissa työllisyyspanostuksissa ja ulkoistamisissa.
Hyväksyntä hieman pitkin hampain
Uudelleen käynnistettyjen neuvottelujen jälkeen hieman muutettu sopimusehdotus hyväksyttiin vasemmistoryhmissä enemmän tai vähemmän pitkin hampain. Marjatta Stenius-Kaukosen mukaan Vasemmistoliiton ehtona ovat panostukset nuoriso-ja pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon.
- Paperihan on hyvin kova nimenomaan näiden henkilöstösäästötavoitteiden osalta. Me halusimme kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan sen verran kuin meidän voimilla pystytään, että kaikkein ikävimpiä ratkaisuja ei tehdä. Meitä huolestuttaa se, miten tamperelaiset saavat palveluja ja miten henkilöstöstä pidetään huolta, Stenius-Kaukonen kertoo.
Demarit päätyivät äänestäen sopimuksen kannalle. Pekka Salmen mukaan sopimukseen sisältyvä lomautusoptio otti koville, mutta kuntatalouden vaikeudet ja työllisyystilanne vaativat laajapohjaista yhteistyötä kuntalaisten palvelujen turvaamiseksi.
- Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Tässä on nyt kolme vuotta ollut tämä asetelma, jossa me olemme oppositioasemasta pyrkineet vaikuttamaan asioihin, mutta aika laihoin tuloksin. Nyt haluttiin päästä niihin pöytiin, missä asioista neuvotellaan ja päätetään. Tämä sopimus sisältää paljon auki olevia, isoja asioita ja ne ratkaistaan myöhemmin, Salmi kertoo.
Väärinkäsityksiä?
Kokoomuksen Riitta Koskinen arvioi, että neuvottelujen katkeaminen johtui pitkälti väärinkäsityksistä. Tiukassa taloustilanteessa halutaan kuitenkin kaikki keinot käyttöön. Koskien pitääkin nyt allekirjoitettua valtuustosopimusta on erittäin tärkeänä.
- Vasemmistoliitto ja demarit ehkä kokivat tyrmäyksen, jota ei tarkoitettu. Siinä oli tavallaan väärinkäsitys. Minä luulen, että itse sopimuksen sisältöön heillä ei ollut paljoakaan sanomista. On tärkeää, että me kaikki mukana olevat voimme yhdessä rakentaa myös seuraavia budjetteja ja yrittää viedä kaupunkia eteenpäin niin, että myös talous pysyy kunnossa.
Neuvottelut ensi vuoden budjetista jatkuvat maanantaina illalla, Tampere-lisän ohella mukaan ollaan lisäämässä rahaa työllistämiseen
YLE Tampere / Anne Heino