yle.fi


Olet tässä

Yhdyskuntapalvelun paikoista pulaa

julkaistu 11.1.2010 klo 11:01, päivitetty 11.1.2010 klo 14:46
Rikosseuraamuslaitoksen Tampereen aluetoimisto

Jari Myllylä etsii uusia palvelupaikkoja Rikosseuraamuslaitoksen Tampereen aluetoimistossa.

Kuva: YLE / Antti Eintola

Yhdyskuntapalvelutuomion suorituspaikkoja tarvitaan lisää Pirkanmaalla. Uusia palvelupaikkoja tarvittaisiin esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. Samalla koko järjestelmää ollaan uusimassa.

Maakunnassa on yli 300 yhdyskuntapalvelupaikkaa. Paikkoja ei ole kuitenkaan riittävästi, sillä tuomioiden määrä on kasvussa.

Yhdyskuntapalvelun voi suorittaa muun muassa valtion, kunnan, seurakunnan ja järjestöjen töissä. Esimerkiksi hoitokodeissä ja laitoskeittiöissä on avustajina monia yhdyskuntatuomiota suorittavia henkilöitä.

Tampereen Yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja Jari Myllylä kaipaa uusia palvelupaikkoja.

- Avolaitosten ja yhdyskuntaseuraamusten käyttöä tullaan nykyisen linjauksen mukaisesti selkeästi lisäämään ja se edellyttää myös erilaisten yhdyskuntapalvelun palvelupaikkojen lisäämistä.

Tuomion suorittajien arki pyritään ottamaan huomioon.

- Meillä on jatkuva tarve ilta- ja viikonloppupaikoille. Tässä on se juoni takana, että pyritään tarjoamaan erilaisia palvelupaikkoja erilaisille ihmisille erilaisiin elämäntilanteisiin. Näin tuomittu voi pitää työpaikkansa ja suorittaa tuomion vapaa-ajallaan.

Uudistus tekeillä

Rikostuomio suoritetaan tulevaisuudessa yhä useammin yhdyskuntapalveluna tai avovankiloissa. Rikosseuraamusviraston tavoitteena on säästää rahaa, mutta myös jättää vankilan ulkopuolelle ne, jotka eivät sinne kuulu.

Oikeusministeriö selvittää yhdyskuntapalvelun ja ehdollisten vankeusrangaistusten uudistamista. Nykyinen lainsäädäntö on hajanaista ja vaikeaselkoista, koska säännöksiä on sorvattu ja paikkailtu moneen otteeseen vuosikymmenten kuluessa.

Tavoitteena on luoda järjestelmä, joka vähentäisi uusintarikollisuutta ja palauttaisi rikoksen tekijän tuomion jälkeen nykyistä paremmin takaisin yhteiskuntaan.

Professori Pekka Koskisen johtama toimikunta selvittää muun muassa eri seuraamusten tämänhetkisen käytön ja toimivuuden. Arvioitavana on myös yleiset tarpeet ja mahdollisuudet kehittää yhdyskuntaseuraamuksia huomioiden mm. Euroopan neuvoston suositukset.

YLE Tampere

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot