Opettajien sijaiskiellosta kärsivät eniten heikot oppilaat
Kuva: YLE
Luokanopettajaliitto tuomitsee jyrkästi opettajien sijaiskiellot. Tampereelle kokoontuneen liiton mukaan monet kunnat eri puolilla Suomea ovat tänä lukuvuonna vähentäneet rajusti sijaisten palkkausta säästösyistä.
Luokanopettajaliitto
- omaa luokkaa opettavien opettajien ja 1.-6. -luokkien rehtoreiden valtakunnallinen yhdistys
- Suomen suurin pedagoginen ainejärjestö
- tekee yhteistyötä Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n kanssa
- luokanopettajia on Suomessa kaikkiaan noin 16 000
Vuosikokoustaan pitävä alakoulujen luokanopettajien ja rehtorien järjestö on huolissaan myös lomautuksista, sanoo Luokanopettajaliiton puheenjohtaja Matti Sippola.
- Luokanopettajaliitto vastustaa aivan ehdottomasti lomautuksia ja myös sijaiskieltoja, jotka ovat monissa kunnissa tulleet tämän lukuvuoden aikana käyttöön. Se on kaikki pois oppilailta, hän sanoo.
- Kun luokassa ei ole aikuista koulutuksen saanutta luokanopettajaa ohjaamassa oppilaita, niin opetus ei voi olla täysipainoista. Siitä kärsivät eniten heikoimmat oppilaat, mutta myös hyvät oppilaat. Kaikki kärsivät siitä.
Luokanopettajaliitto pohtii Tampereella viikonloppuna myös valmisteilla olevaa uutta perusopetuslakia erityisopetuksesta. Sen pelätään lisäävän opettajien työmäärää, eikä nykyinen koulutus välttämättä vastaa uusia vaatimuksia.
Liitto toivoo, että lain voimaantuloa lykättäisiin tämän vuoden elokuusta pari vuotta eteenpäin.
Vuoden luokanopettajaksi Elina Romppainen
Luokanopettajaliiton hallitus valitsi jo 12. kerran vuoden luokanopettajan. Vuoden 2010 tittelin sai raahelainen Elina Romppainen.
Romppainen on valmistunut luokanopettajaksi Oulun yliopistosta vuonna 1981. Hän on toiminut yli 20 vuotta luokanopettajana Pattijoella ja vuodesta 2003 alkaen Raahen Harakkamäen koululla.
Liitto kiittelee Romppaisen olevan kehittäjä, jonka työ on säteillyt oman luokkahuoneen ulkopuolelle omaan työyhteisöön ja koko kaupungin opetustoimeen.
YLE Tampere / Kirsi Matson-Mäkelä