yle.fi


Olet tässä

Oras Tynkkynen: Ydinvoima on kokoomukselle ideologinen asia

julkaistu 8.3.2010 klo 12:38, päivitetty 8.3.2010 klo 12:54
Oras Tynkkynen

Kuva: YLE

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ei pidä Kokoomuksen suhdetta ydinvoimaan rationaalisena vaan ideologisena. Päätöksen aikataulun hän uskoo venyvän syksyyn. Vaalien lähestyessä Tynkkynen toivoo vaalipuheiden vaatimusten suhteuttamista vallitsevaan taloutilanteeseen.

Viime viikolla kerrottiin Suomen kansantalouden todettiin romahtaneen viime vuonna enemmän kuin kertaakaan vuoden 1918 jälkeen. Oras Tynkkysen mielestä vaalien aluspuheet olisi suhteutettava vallitsevaan taloustilanteeseen. Hän toivookin, että ensi vuoden vaalien alla keskusteltaisiin rahan jakamisen sijasta esimerkiksi säästöistä.

Tynkkysen mielestä marssijärjestys talouden tasapainottamisessa on selvä. Ensiksi tulee työurien pidentäminen, sitten veronkorotukset ja tämän jälkeen pohditaan mahdollisten leikkausten tarpeellisuutta. Tynkkynen näkeekin mahdolliset leikkauslistat selkeinä peileinä puolueiden arvovalinnoista.

- Voisi olla poliittisen keskustelun kannalta tervehdyttävää, jos puolueet joutuisivat todella miettimään mistä nyt todella säästetään.

Lukuvuosimaksut seuraavassa hallitusohjelmassa

Opetusministeriön nimeämä työryhmä ehdottaa yliopistoihin tuhannen euron lukuvuosimaksua. Maksutonta yliopisto-opetusta kannattava Oras Tynkkynen tyrmää idean, mutta pelkää sen nousevan esille seuraavasta hallitusohjelmasta päätettäessä.

- Meillä on paljon tahoja, jotka haluaisivat lukukausimaksut käyttöön myös suomalaisille opiskelijoille. Kaikkien puolueiden pitäisikin ennen vaaleja tehdä selväksi se, miten ne suhtautuvat lukukausimaksuihin.

Suomalaisten yliopistojen talousvaikeuksiin ei lukukausimaksuista Tynkkysen mukaan ole apua, vaan yliopistoissa on ryhdyttävä tehostamistoimiin.

- Tällä mielipiteellä ei ystäviä saa, mutta sinä aikana, kun Tampereen yliopistossa opiskelin, niin siellä näkyi tehottomuutta valtavan paljon. Ei yliopistoja ole luotu pyörittämään papereita ja seisottamaan luentosaleja tyhjillään, vaan tekemään huipputason tutkimusta ja koulutusta.

Ydinvoimasta kokoomukselle ideologinen kysymys

Puolustusministeri Jyri Häkämies sanoi YLE TV1:n haastattelussa, että kolme uutta ydinvoimalupaa on kokoomukselle erittäin tärkeä asia. Hallituksen ilmastopoliittisena asiantuntijana toimiva Oras Tynkkynen ei ymmärrä kokoomuslaista matematiikkaa.

- Kokoomuksen puoluetoimistolle pitäisi hankkia taskulaskin. Seuraavan kymmenen vuoden aikana meille on tulossa 13 terawattituntia uutta ydinvoimaa ja vähintään kuusi terawattituntia tuulivoimaa. Se on neljäsosa koko meidän nykyisestä sähköntarpeesta. Samaan aikaan sähkönkulutuksemme on romahtanut yhden ydinvoimayksikön vuotuisen sähköntuoton verran. Kun näitä lukuja ynnää, ei voi kuin ihmetellä, millä matematiikalla meille vaaditaan kolmea uutta ydinvoimalaa. Kyse ei ole enää rationaalisesta kysymyksestä kokoomukselle, vaan ideologiasta, Tynkkynen linjaa.

Oras Tynkkynen kritisoi myös ydinvoimasta päättämisen tavoiteaikataulua liian tiukaksi. Hän ihmettelee, miksi asiaa kiirehditään, kun kysymyksessä on kokoomuksen arvion mukaan merkittävin hallituksen yksittäisistä kysymyksistä.

- Kyllä kai tässä tilanteessa eduskunnalla ja hallituksellakin pitäisi olla mahdollisuus perehtyä riittävästi faktoihin ja kuulla asiantuntijoita.

Tynkkynen ennustaa päätöksenteon aikataulun siirtyvän pääministerin haaveilemasta juhannuksesta syyskaudella.

Vihreiden roolia ydinvoiman lisärakennuksesta päättävässä hallituksessa on kummasteltu. Tynkkynen toistaa kantansa siitä, että puolue voi saavuttaa enemmän asioita hallituksessa kuin oppositiossa.

- Yksikään ydinvoimala ei jää rakentamatta niin, että vihreät jättää päätöksenteon muille puolueille, Tynkkynen puolustaa puolueen asemaa Vanhasen hallituksessa.

YLE Tampere

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot