Demarit haluavat torpata hätäkeskuslain uudistuksen
Kuva: YLE
Sosialidemokraatit haluavat vaikuttaa vielä uuden hätäkeskuslain sisältöön. Valtioneuvosto teki alkuvuodesta periaatepäätöksen, jonka mukaan hätäkeskusalueita yhdistetään. Hätäkeskusten määrä laskee 15:stä kuuteen.
Uusi hätäkeskuslaki annetaan eduskunnalle syksyn aikana ja samoihin aikoihin valtioneuvosto tekee päätöksen hätäkeskusalueista. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on parhaillaan koolla kesäkokouksessaan Tampereella.
Ennen kokousta ryhmä tutustui Pirkanmaan hätäkeskukseen. Sosialidemokraattien on tarkoitus tehdä eduskunta-aloite, jolla estetään esimerkiksi Pirkanmaan hätäkeskuksen siirtäminen Poriin. Aloitteelleen demarit hakevat laajaa kannatusta myös hallituspuolueista.
- Lakiesityksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alusta ja me ainakin uskotaan siihen, että niin kauan kun laki ei ole voimassa niin siihen voidaan vaikuttaa. Sen takia SDP lähtee siitä, että me halutaan taata ihmisille perusturvallisuus ja tästä syystä me nostamme asian syksyllä esille, sanoo SDP puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
Ehdotuksen mukaan Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskukset yhdistetään ja kotipaikaksi on suunniteltu Poria. Myös Hämeenlinnassa sijaitseva Hämeen hätäkeskus on tarkoitus yhdistää Varsinais-Suomen hätäkeskuksen kanssa ja kotipaikka olisi Turussa.
YLE Tampere