Eläinkokeet kohta historian hämäriin
Kuva: YLE
Eläinkokeet saattavat siirtyä historiaan jo seuraavan vuosikymmenen aikana. Muun muassa Tampereen yliopistolla Lääketieteen laitoksen yhteydessä toimivassa Eläinkokeiden Vaihtoehtomenetelmäkeskus Ficamissa etsitään eläikokeet korvaavaa vaihtoehtoa.
Uudet tutkimusmenetelmät perustuvat ihmissolujen ja -kudosten käyttöön. Ficamin tutkima solukko on suurelta osin Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin leikkausjätettä.
Vaihtoehtoiset menetelmät ovat sekä eettisempi että halvempi tapa testata esimerkiksi lääkeaineita ja kosmetiikkaa.
Eläinkokeista luovutaan kokonaan melko pian, uskoo Ficamin johtaja Tuula Heinonen.
- Toivomme, että ne olisivat kymmenen vuoden sisällä täydellisesti historiaa. Aivan tähän ei ehkä päästä, mutta toisaalta monissa ikävimmissä kokeissa on jo nyt päästy pois eläinten käytöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi syövyttävyyttä testaavat kokeet iholla ja silmissä.
YLE Tampere