yle.fi


Olet tässä

Myrsky tuli kuin tilauksesta Helvetinjärvelle

julkaistu 7.9.2010 klo 12:05, päivitetty 7.9.2010 klo 12:58

Loppukesän ukkosmyrskyt jättivät jälkensä myös Helvetinjärven kansallispuistoon. Puistonhoitaja iloitsee luonnon hoitamasta metsän ennallistamisesta, mutta harmittelee samalla vielä pitkään jatkuvaa suurta korjaus- ja raivausurakkaa.

Helvetinjärven kansallispuisto

Helvetinkolu.

- Ruovedellä sijaitseva lähes 50 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto

- Metsähallituksen hoitama kansallispuisto on perustettu vuonna 1982

- Edustaa vaihtelevaa ja jylhää pirkanmaalaista metsäluontoa

- Helvetinkolu on ollut tunnettu matkailunähtävyys jo 1800-luvulla

Elokuiset ukkosmyrskyt runtelivat melkoisesti metsää kautta maan. Myrskyissä arvioidaan kaatuneen koko maassa jopa nelisen miljoonaa kuutiometriä puuta.

Myös Helvetinjärven kansallispuiston maisemat Pirkanmaalla muuttuivat monin paikoin lähes avohakkuun näköiseksi. Tuulenpuuskat riuhtoivat juurineen maasta erityisesti kuusia, mutta osansa saivat myös ikiaikaiset männiköt.

Myrskytuhot mielletään kansallispuiston metsissä eri tavoin kuin talousmetsissä.

- Sinänsä kun puu kaatuu tuonne metsään kansallispuistossa, se ei ole tuho vaan arvokasta ainesta lahopuista riippuvaisille lajeille. Me miellämme tuhoksi reittirakennelmien rikkoutumisen, sanoo puistonhoitaja Rami Tuominiemi.

Arvokasta lahopuuta

1980-luvun alkuun saakka Helvetinjärven metsät olivat enimmäkseen talouskäytössä. Siksi maastossa on aiemmin ollut vähän lahopuita.

- Myrsky tuli siltä osin kuin tilauksesta. Olisi vain jättänyt nuo rakennelmat, etenkin rappuset rauhaan, Tuominiemi puuskahtaa.

Maastossa on edelleen puita luokilla, joten poluilta poikkeavan on oltava varovainen.

- Järki käteen, Tuominiemi kehottaa.

Korjaustyöt jatkuvat vielä kauan

Puita kaatui laajalti Helvetinjärven puiston retkeilyreiteille. Portaita, kaiteita, pitkoksia ja muita rakenteita joudutaan korjailemaan vielä pitkään varsinkin Helvetistä Itään -luontopolun varrella.

- Voi olla vaikea kuvitella, että myrsky rikkoo maan rajassa olevia pitkospuita. Pitkoksetkin voivat mennä rikki, kun tarpeeksi isot puut kaatuvat päälle.

Työsarkaa siis riittää Lahja- ja Veera-myrskyjen jäljiltä.

- Pääreitit on saatu auki, mutta osa poluista on vielä raivaamatta. Tämä on haastavaa maastoa korjausten kannalta. Joudumme odottamaan talvea ja moottorikelkkakelejä, että saamme materiaalia metsään ensi kesänä tehtäviin töihin.

YLE Tampere

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot